Uutiset

18.2.2012: Linna 2012 harjoituksen ilmoittautui yli 200 kurssilaista

Naisten valtakunnalliseen valmiusharjoitukseen Kajaanissa 16.-18.3.2012 ilmoittautui yli 200 kurssilaista. Ilmoittautumisaika päättyi 17.2. mutta muutamille kursseille mahtuu vielä mukaan. Linna 2012 -harjoituksen kursseista jälki-ilmoittautua voi vielä seuraaville: Arjen ja ajanhallinta osana turvallisuutta, Harvaanasuttujen alueiden turvallisuus, katuturvallisuus ja selviytyminen sähköttä. Koulutus on peruskoulutusta, eikä edellytä ennakkotietoja- tai taitoja. Harjoitukseen voi osallistua kuka tahansa suomalainen nainen. Ilmoittautua voi tästä.

lm

17.2.2012: Hakuaika naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättymässä

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haetaan vuosittain 1.3. mennessä. Kuluvan vuoden osalta hakemuksen vaadittavine liitteineen tulee olla kotikunnan mukaisessa puolustusvoimien aluetoimistossa viimeistään torstaina 1. maaliskuuta. Asepalveluksesta kiinnostuneet naiset voivat hakeutua nyt 2012 heinäkuun saapumiserään ja vuoden 2013 heinäkuun ja joulukuun saapumiseriin. Naiset voivat hakeutua myös erikoisjoukkoihin. Palvelusaika on tehtävästä riippuen 6-12 kuukautta. Asepalvelukseen pääsemisen edellytyksenä on Suomen kansalaisuus, vähintään 18 ja enintään 29 vuoden ikä palveluksen alkaessa sekä terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen. Viime vuoden haussa hakemuksensa jätti 682 naista. Lisätietoja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta.

lm

31.1.2012 Naisten Valmiusliiton viestintähanke päättyy

Naisten Valmiusliitossa käynnissä ollut Lisää arjen turvallisuutta kaiken varalta -viestintähanke päättyy. Hankkeen päätarkoituksena oli tunnettuuden lisäämisen kautta vahvistaa liiton toimintaedellytyksiä sekä parantaa yhteiskunnan arjen turvallisuutta naisten toiminnan ja valmiustaitojen vahvistamisen kautta.
– Hankkeelle asetetut tavoitteet saavutettiin erinomaisesti. Liiton näkyvyys mediassa lisääntyi moninkertaisesti ja kiinnostus NASTA-harjoituksia kohtaan kasvoi jopa tavoiteltua enemmän, sanoi liiton pääsihteeri Lotta Mertsalmi.

Hankkeen puitteissa toteutettiin kiertävä Kaiken varalta -valokuvanäyttely sekä tuotettiin liitolle uusi esittely-DVD. Lisäksi hankkeen aikana tehostettiin verkkoviestintää ja laajennettiin viestintätoimet myös sosiaalisen media puolelle. Hanke oli kaksiosainen. Ensimmäinen osa hankkeesta toteutettiin 1.8.2010-31.12.2010 ja sen jatkohanke toteutettiin 1.1.2011-31.1.2012. Hankkeessa työskentelivät viestintäpäällikkö Sanna Mertsalmi ja viestintäassistentti Katja Sirviö.

sm

30.1.2012 26. Kansallinen veteraanipäivä järjestetään Espoossa

Espoon kaupunki järjestää vuonna 2012 Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisen päätapahtuman 26.-27.4. Varsinainen juhlapäivä on 27.4. alkaen aamulla lipunnostolla ja päättyen valtakunnalliseen pääjuhlaan. Espoon tilaisuudet ovat avoimia kaikille kansalaisille. Tervetulleita ovat niin veteraanit, heidän omaisensa kuin kaikki muutkin. Erityisesti nuorten näkyvä osallistuminen olisi ilon aihe.

Tänä vuonna järjestettävä Kansallinen veteraanipäivä on järjestyksessä 26. valtakunnallinen tilaisuus ja sen teemoina ovat: "Jälleenrakentamisen sankarit". Kansallinen veteraanipäivä koskettaa jokaista suomalaista, myös ulkomailla. Kouluissa on pidetty teema-aiheisia tunteja tai järjestetty yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa aiheeseen liittyviä näyttelyitä ja toiminnallisia tapahtumia. Puolustusvoimien joukko-osastot järjestävät päivän aikana veteraaneille ja varusmiehille yhteisiä maanpuolustushenkeä ja –tahtoa syventäviä tilaisuuksia, joissa siirretään osaltaan veteraanien perintö nuoremmille polville.

Korkea ikä aiheuttaa joillekin veteraaneille vaikeuksia liikkua. Eri kansalais- sekä nuorisojärjestöt voivat auttaa veteraanien kuljetuksien järjestämisessä. Eräillä paikkakunnilla näin tehdäänkin jo säännönmukaisesti. Kansalliseen veteraanipäivään ja sen järjestelyihin liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä oman paikkakuntansa tai paikallisten veteraanijärjestöjen edustajien puoleen.

Kansallinen veteraanipäivä on Suomessa sotaveteraanien kunniaksi 27. huhtikuuta vietettävä juhlapäivä ja yleinen liputuspäivä. Sitä vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuotta.

le

27.1.2012 Linna 2012:ssa kohta 200 kurssilaista - vielä mahtuu mukaan!

Naisten Valmiusliiton Linna 2012-harjoitus lähestyy. Valmistelut etenevät ja kohta Kainuun Prikaati toivottaa vieraat tervetulleiksi Suomen suurimpaan varuskuntaan. Ilmoittautuneiden määrä lähestyy kahdensadan rajaa kovaa vauhtia. Kolme kurssia on täynnä, mutta tilaa löytyy vielä katuturvallisuus-kurssilta, selviytyminen sähköttä -kurssilta, arjen ja ajan hallinta osana turvallisuutta -kurssilta ja harvaanasuttujen alueiden turvallisuus -kurssilta. Ensimmäistä kertaa NASTA-harjoitus tarjoaa kurssin myös lievästi vammaisille naisille. Myös tällä Elämyksiä ja arjen turvallisuutta -kurssilla on vielä muutamia paikkoja vapaana. Muutamien peruutuksien vuoksi täynnä olevien kurssien jonot ovat lyhentyneet ja esim. liikenneturvallisuus-kurssilta on hyvät mahdollisuudet saada kurssipaikka.

Kainuun Prikaatista tuli tieto, että siellä voi yöpyä torstain ja perjantain välisen yön sekä sunnuntain ja maanantain välisen yön. Lisätietoja asiasta harjoituksen sivulla. Myös yhteiskuljetuksista on lisätietoa Linna 2012 -harjoituksen sivulla jota kautta myös ilmoittautuminen harjoitukseen.

sm

13.1.2012 Naisten Valmiusliitolle blogi Kaiken varalta

Naisten Valmiusliitto tekee työtä vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja arjen turvallisuuden hyväksi monella saralla lukuisien ihmisten toimesta. Usein arkinen aherrus jää piiloon eikä jokapäiväisestä työstä jää jälkiä suurelle yleisölle. Raottaakseen ovea arjessa tehtävään työhön ja tehdäkseen näkymätöntä hieman näkyvämmäksi perusti liitto oman blogin. Kaiken varalta -blogissa liiton toimijat saavat puheenvuorojensa kautta tuoda esille omia tekemisiään, kokemuksiaan ja ajatuksiaan ajankohtaisista ja keskustelua herättävistä näkökulmista.

Blogin avauskirjoituksessa Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja, ylijohtaja Anneli Taina tuo esille vapaaehtoisen maanpuolustuksen kasvavan merkityksen yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitäjänä. Tiukentuvassa taloudellisessa tilanteessa vapaaehtoisen toiminnan merkitys lisääntyy entisestään. Toisessa kirjoituksessa Kajaanissa ensi maaliskuussa järjestetttävän Linna 2012 -harjoituksen koulutuspäällikkö Riitta Alasalmi tuo kiinnostavalla tavalla esiin työtä harjoituksen kasaan saamiseksi. Kannattaa lukea millainen on ollut hänen nasta matkansa arjen turvallisuuteen.

Kaiken varalta -blogi löytyy osoitteesta http://naistenvalmiusliitto.blogspot.com. Blogiin on suora linkki myös etusivun yläpalkista löytyvästä Blogi-nappulasta.

sm

5.1.2012 Sähköttä selviytymisen taidot tarpeen - tule kurssille oppimaan varautumista!

Tapaninpäivänä riehunut myrsky vahingoitti pahoin sähköverkkoa erityisesti Etelä-, Länsi- ja Lounais-Suomessa ja sekä aiheutti poikkeuksellisen pitkiä sähkökatkoksia. Pahimmillaan sähköttä oli 200 000 taloutta. Useita tuhansia talouksia on joutunut elämään ilman sähköä jopa toista viikkoa. Esille tuli jälleen karmealla tavalla yhteiskunnan haavoittuvuus luonnon ääri-ilmiöiden keskellä sekä tarve varautua poikkeuksellisiin olosuhteisiin.

Sähköttä selviytymistä ja sähkökatkoihin varautumista kannattaa harjoitella ennalta. Naisten Valmiusliitto ry:n järjestämä Linna 2012 -harjoitus tarjoaa kaikille naisille avoimen selviytyminen sähköttä -kurssin, jossa annetaan käynännön taitoja sähkökatkosten varalle. Kurssin aikana opitaan, miten sähkökatkoksiin pitää varautua ennalta sekä harjoitellaan toimintaa sähkökatkoksen aikana. Kurssilla käsitellään käytännön asioita lämmityksestä talouden hoitoon ja hygieniasta huolehtimisesta tiedon siirtoon. Kurssi sisältää sekä teoriaopetusta että käytännön harjoitteita.

Naisten Valmiusliitto lanseerasi selviytyminen sähköttä -kurssin Lappeenrannassa järjestetyssä Wilma 2011 -harjoituksessa viime huhtikuussa. Kurssi oli mukana myös Upinniemen Ulappa 2011 -harjoituksessa viime lokakuussa. Linna 2012 -harjoitus järjestetään Kajaanissa 16.-18. maaliskuuta. Lisätietoja ja ilmoittautuminen kurssille tästä.

sm

15.12.2011 Naisten Valmiusliitto juhlii ensi vuonna 15-vuotista taivaltaan

Naisten Valmiusliitto ry:lle vuosi 2012 on juhlavuosi. Liitto on tuolloin toiminut naisten vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi 15 vuotta. Näiden vuosien aikana liitto on saavuttanut valtakunnallisesti uskottavan ja vaikuttamaan kykenevän aseman naisten valmiuskouluttamisen ja niihin liittyvien mahdollisuuksien asiantuntijana.

Naisten Valmiusliitto järjestää juhlavuoden kunniaksi 15-vuotisjuhlaseminaarin. Vast'ikään ilmenneiden päällekkäisyyksien vuoksi seminaari järjestetään alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen myöhemmin vuoden 2012 aikana. Muutoin liitto juhlii vuotta työn merkeissä.

sm

8.12.2011 Agronomi Juha Korkeaoja MPK:n hallituksen puheenjohtajaksi

Valtioneuvoston päätöksellä agronomi Juha Korkeaojasta tuli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallituksen uusi puheenjohtaja toimikaudelle 1.1.2012-31.12.2013. Puheenjohtajan ohella valtioneuvos nimesi MPK:n hallitukseen neljä jäsentä sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Valituiksi tulivat puheenjohtaja Satu Rajala Maanpuolustusnaisten Liitto (varalla puheenjohtaja Satu Mustalahti Sotilaskotiliitto), vanhempi osastoesiupseeri Hannu Ojala (varalla erityisasiantuntija Tiina Raijas) puolustusministeriö, ylijohtaja Håkan Mattlin (varalla viestintäjohtaja Marjo Merivirta) opetus- ja kulttuuriministeriö ja valmiusjohtaja Janne Koivukoski (varalla neuvotteleva virkamies Ilpo Helismaa) sisäasiainministeriö.

Loput hallituksen jäsenet ja varapuheenjohtajan valitsee MPK:n syyskokous 14.12.

sm

5.12.2011 Itsenäisyyspäivän paraati 2011 Tampereella

Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati järjestetään tänä vuonna Tampereella. Paraatin johtaa Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta. Paraatikatselmus pidetään Keskustorilla ja ohimarssi Hämeenkadulla. Paraatijoukon vahvuus on noin 1100 henkilöä ja 60 ajoneuvoja. Paraatiin osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista.

Paraatijoukkoja komentaa Länsi-Suomen Sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Juhani Kääriäinen. Ohimarssin vastaanottaa Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi seurassaan Tampereen kaupungin pormestari Timo P Nieminen, Sotainvalidien Veljesliiton Pirkanmaan osaston varapuheenjohtaja Pentti Kuukankorpi sekä Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin kunniapuheenjohtaja Matti Viitanen.

Naisten Valmiusliitto toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

sm

5.12.2011 Naisten Valmiusliiton tuotteita jouluksi

Tue vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja tilaa Naisten Valmiusliiton myyntituotteita vaikkapa joululahjaksi. Valikoimasta löytyy liiton logolla/nimellä varustettuja tuotteita, kuten pipoja, lippalakkeja, kaulanauhoja, heijastimia ja juoksupaitoja. Tuotevalikoimasta löytyy myös Hopeinen Sotiemme Veteraanit kokardi-riipus.

Tuotteet toimitetaan jouluksi, kun tilaus saapuu viimeistään tiistaina 13.12. Myyntituotteet löytyvät etusivun KAUPPA-bannerin takaa tai suoraan osoitteesta www.naistenvalmiusliitto.fi/myyntituotteet.php.

sm

2.12.2011 Naisten koulutusta kehitetään MPK:ssa

Naisten koulutuksen kehittäminen on MPK:ssa erityisen kehittämisen kohteena. Asian eteenpäin viemiseksi on perustettu kaksivuotinen Naisten koulutuksen kehittämistyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Naisten Valmiusliiton varapuheenjohtaja ja Marttaliiton puheenjohtaja Merja Siltanen.

Naisten koulutuksen kehittämistyöryhmän tehtävänä on seurata naisille annettavaa koulutusta MPK:ssa ja tehdä sitä koskevia kehittämisehdotuksia yhdistyksen toiminnanjohtajalle. Työryhmän jäsenet ovat Lotta Mertsalmi Naisten Valmiusliitosta, Laura Haapala Sotilaskotiliitosta ja Marja-Sisko Hartikka Maanpuolustusnaisten Liitosta.

sm

2.12.2011 Suomen markkoja kerätään Sotiemme Veteraanien hyväksi

Hyvän mielen markkakeräys järjestetään 1.12.2011 - 29.2.2012 Sotiemme Veteraanien hyväksi yhteistyössä OP-Pohjola-ryhmän kanssa. Markkakeräys järjestetään lähes kaikissa Osuuspankin konttoreissa ja Helsingin OP Pankin konttoreissa lipaskeräyksenä.

Sotiemme Veteraanit -keräykseen voi tuoda sekä arvollisia markkaseteleitä että -kolikoita. Arvollisia ovat vuodesta 1945 alkaen painetut markkasetelit, viimeisin kolikkosarja joka on lyöty vuodesta 1990 alkaen, sekä vuoden 1985 jälkeen lyödyt juhlarahat.

Sotiemme veteraaneja on elossa lähes 50 000. Pankkikonttorissa lahjoitetut markat käytetään kyseisen kunnan ja lähikuntien veteraanien, puolisoiden, leskien ja sotaleskien itsenäisen kotona asumisen tukemiseen. Tuotolla avustetaan apuväline- ja lääkehankinnoissa, kotien pienissä remontoinneissa, sekä järjestetään virkistystoimintaa ja kuntoutusta. Veteraaneista puolet saa eläkettä noin 1 000 euroa kuukaudessa. Keräyksellä saadut varat ovat merkittävä apu keski-iältään 88-vuotiaiden veteraanien arjen tarpeisiin.

sm

18.11.2011 Maanpuolustusmitalit Merja Siltaselle, Heli Eräkorvelle ja Marjo Tuomarannalle

Maanpuolustusmitalitoimikunta on myöntänyt maanpuolustusmitalit kultaisin miekoin kolmelle naiselle merkittävästä vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä Naisten Valmiusliitossa. Mitalit vastaanottivat liiton varapuheenjohtaja Merja Siltanen, Uudenmaan alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Heli Eräkorpi ja Turun ja Porin alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Marjo Tuomaranta eilen liiton syyskokouksen yhteydessä Hattulassa. Mitalit luovutti Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja Anneli Taina.

Maanpuolustusmitali on perustettu toukokuussa 1989 muistoksi maanpuolustuksellisiin tehtäviin osallistumisesta vuoden 1945 jälkeen. Erityisen ansiokkaasta työstä maanpuolustustyön hyväksi mitali voidaan myöntää myös numeroituna, kultaisten miekkojen kera.

Lue Marttaliiton tiedote asiasta

sm

11.11.2011 Puolustusministeri Wallin kehui vapaaehtoisen maanpuolustuksen ripeää kehitystä

Vapaaehtoisjärjestöt tekevät laajamittaista ja arvokasta työtä niin maanpuolustuksen kuin kansalaisten arjen turvallisuuden hyväksi, totesi puolustusministeri Stefan Wallin keskiviikkona 9.11.2011 pitämässään puheessa Maanpuolustuksen tuki ry:n 60-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingin Säätytalolla.

Puheessaan ministeri Wallin korosti, että puolustusvoimien toimintaa uudistettaessa vapaaehtoisjärjestöjen merkitystä ei unohdeta. Esimerkiksi vapaaehtoinen maanpuolustustyö on kehittynyt ripein askelin: Maanpuolustuskoulutus ry on muuttunut julkisoikeudelliseksi yhdistykseksi, naisten vapaaehtoinen maanpuolustustyö on yhdistetty Naisten Valmiusliiton alaisuuteen ja järjestöjen saama taloudellinen tuki on kanavoitunut entistä selvemmin Maanpuolustuksen tuki ry:lle. Lue Wallinin koko puhe.

sm

10.11.2011 Vuoden 2013 NASTA-harjoitusten johtajat valittu

Naisten Valmiusliiton päätapahtumien NASTA-harjoitusten suunnittelu etenee jo vuodessa 2013. Keväällä Turun ja Porin alueella ja syksyllä Hämeessä pidettävien harjoitusten johtajat on nimetty. Varsinais-Suomen harjoituksen johtaa Marjo Tuomaranta ja Hämeessä tahtipuikkoa heiluttaa Taina Heimonen.

Vuonna 2013 pidettävien harjoitusten tarkemmat ajankohdat ja paikat varmistuvat ensi vuoden alussa. NASTA-harjoituksista lisätietoa tästä.

sm

4.11.2011 Kaiken varalta -valokuvanäyttely käynnissä Raumalla

Naisten Valmiusliiton Kaiken varalta –näyttelyn avajaisia juhlistettiin Rauman pääkirjastossa maanantaina 31.10. klo 18.30. Tilaisuuden avasi alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Marjo Tuomaranta ja avajaispuheesta vastasi opetusneuvos Aino Pohjanoksa. Rauman kaupungin edustajana mukana oli kulttuuripäällikkö Risto Kupari. Yleisöä oli saapunut näyttelyn avaukseen runsaasti. Kuvat herättivät kiinnostusta ja suklaakonvehdit maistuivat.

Näyttelyyn voi Rauman pääkirjastossa tutustua kirjaston aukioloaikoina viikoilla 44 ja 45. Lue Länsi-Suomi
-sanomalehden kirjoitus näyttelystä tästä.

sm

4.11.2011 Veteraaninaisille toivotaan kuljetusapua

Naisten Valmiusliitto toivoo liiton alueneuvottelukuntien ja paikallisten jäsenjärjestöjensä huomioivan jatkossa veteraaninaisten kuljetukset merkittäviin yhteisiin tilaisuuksiin.
– Alueneuvottelukunnat voisivat esimerkiksi ottaa vuosittaiseen toimintaansa mukaan veteraanien naisjärjestöjen jäsenten kuljettamisen, ohjeistaa liiton pääsihteeri Lotta Mertsalmi.

Veteraaneille kuljetusten järjestäminen on monesti ongelmallista. Julkisia kulkuneuvoja ei voida useinkaan käyttää ja taksin käyttöä pidetään puolestaan liian kalliina. Asian otti esille Etelä-Savon veteraaniasiain neuvottelukunta, joka vetoomuksellaan toivoo Naisten Valmiusliiton osaltaan edistävän asiaa.

sm

31.10.2011 Naisten vapaaehtoinen asepalvelus nostaa suosiotaan

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna keskimääräistä enemmän naisia. Hakijoita oli lähes yhtä paljon kuin 1990-luvun huippuvuosina kirjoittaa Ruotuväki -lehti (19/2011). Vuosittainen hakijamäärä on viime vuosina vakiintunut viidensadan molemmin puolin, mutta nyt heitä oli 682.

Ruotuväki-lehden toimittaja Taneli Urmaksen haastatteleman Pääesikunnan komentajakapteeni Jyrki Kivelän mukaan nousu on puolustusvoimille yllätys, sillä mitään aktiivista rekrytointikampanjaa ei olla tehty. Hän uskoo medianäkyvyyden lisänneen naisten kiinnostusta asepalvelusta kohtaan.
– Reality-sarjoilla puolustusvoimista saattaa olla merkitystä tällaiseen piikkiin, Kivelä viittaa lukuisiin tosi-tv-tyylisiin dokumenttiohjelmiin.

Niin ikään Ruotuväki-lehden haastattelema Helsingin aluetoimiston sektorijohtaja, majuri Juhani Raanto on samoilla linjoilla.
– Puolustusvoimien ja naisten palveluksen edellisvuotinen medianäkyvyys oli suurta esimerkiksi poliittisessa keskustelussa, pohtii Raanto syitä määrän kasvuun.

sm

19.10.2011 Ilmoittautuminen Linna 2012 -harjoitukseen on alkanut

Kajaanissa järjestetään Naisten Valmiusliiton seuraava NASTA-harjoitus. Harjoitus pidetään 16.-18. maaliskuuta Kainuun Prikaatissa mitä todennäköisimmin hyvin talvisissa olosuhteissa. Harjoituksessa on tarjolla kahdeksan eri kurssivaihtoehtoa.

Harjoituksen järjestää Naisten Valmiusliiton Oulun alueneuvottelukunta johtajanaan Aila Alasalmi. Puolustusvoimien tuen harjoitukselle koordinoi MPK:n Kainuun Kotu-yksikkö ja harjoitusta tukee Kainuun Prikaati. Ilmoittautuminen harjoitukseen alkoi tänään. Ilmoittautumiset ja lisätietoja

sm

17.10.2011 Ulappa 2011 oli ennätyksellisen suuri

Upinniemen varuskunta Kirkkonummella täyttyi viikonloppuna naisista, kun Naisten Valmiusliitto järjesti naisille tarkoitetun valtakunnallisen turvallisuusharjoituksen 14.–16.10.2011. Ulappa 2011 -harjoituksessa oli mukana 350 naista. Tarkoituksena oli antaa naisille perusvalmiuksia toimia arjen kriisitilanteissa.

– NASTA-harjoituksiin osallistuminen ei todellakaan ole menetettyä vapaa-aikaa, sen arvo voi osoittautua todella ratkaisevaksi jossakin elämän vaiheessa. On ilo nähdä näin suuri joukko turvallisuusvalmiuksia harjoittavia naisia oman kotini naapurissa, sanoi päätöstilaisuudessa Naisten Valmiusliiton kunniapuheenjohtaja ministeri Elisabeth Rehn.

Meren läheisyys antoi Ulappa 2011 -harjoitukselle omaleimaisuutensa sekä erinomaiset puitteet vesiturvallisuuden harjoittamiselle. Harjoituksessa olleet kolme meriaiheista kurssia saivat suuren suosion ja toistasataa naista harjoitteli viikonlopun vesiturvallisuuteen liittyvien haasteiden parissa. Satojen järvien maassa vesiturvallisuustaitojen merkitys on suuri.

Upinniemessä harjoiteltiin myös maasto-olosuhteissa selviytymistä, varautumista sähkökatkosten varalle ja viestintää kriisitilanteissa. Tutuiksi tulivat myös arjen turvallisuusvalmiudet itsepuolustuksesta ja ensiavusta paloturvallisuuteen. Lisäksi valmennettiin antamaan henkistä tukea kriisitilanteesta selviämiseksi.

Turvallisuusvalmiuksien lisäksi viikonloppu tarjosi monille uusia elämyksiä ja pakoa arjesta. Perjantaina naiset varustettiin armeijan varusteisiin, viikonlopun ajan majoituttiin 12 hengen tupiin ja harjoiteltiinpa jopa marssia. Osallistujista huokui ilo ja into oppia uusia asioita.

Ulappa 2011-harjoitus oli kautta aikain suurin NASTA-harjoitus ja järjestettiin ensi kertaa Upinniemen varuskunnassa. Nuorin osallistuja oli 15-vuotias ja iäkkäin nainen oli 78-vuotias. Harjoituksen johtajana toimi Kristiina Slotte. Harjoitus toteutettiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseina Puolustusvoimien tukemana.

sm

29.9.2011 Ulappa 2011 lähestyy – vielä pääsee mukaan

Naisten Valmiusliiton Ulappa 2011 -harjoitus on pian käsillä. Innostus harjoitusta kohtaan on ollut suurta ja Upinniemessä harjoitellaankin arjen turvallisuustaitoja näillä näkymin yli 300 naisen voimin. Virallinen ilmoittautuminen harjoitukseen päättyy huomenna 30.9., mutta jälki-ilmoittautuminen on mahdollista vielä ensi viikolla. Tilaa on kolmella kurssilla: selviytyminen sähköttä, henkinen tuki ja kanttiinitoiminta maastossa! Lisätietoja ja ilmoittautuminen kursseille.

Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukuntien toimesta järjestetään yhteiskuljetuksia Ulappa 2011 -harjoitukseen. Tämän viikon aikana yhteiskuljetuksiin on vielä ilmaantunut lisäkapasiteettia. Lappeenrannasta on lähdössä bussikuljetus Kouvolan kautta Upinniemeen, ja myös Keski-Suomesta on lähdössä kuljetus. Lisätietoja Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukuntien järjestämistä yhteiskuljetuksista.

sm

26.9.2011 JohdaNainen-koulutus sai jatkoa viikonloppuna

Naisten Valmiusliiton organisoima naisten johtamiskoulutus JohdaNainen jatkui viikonloppuna II-jaksolla Lahden Rykmentissä. Toisellaa jaksolla keskityttiin viestintään, vuorovaikutukseen ja johtamiseen. Koulutukseen osallistui 25 naista.

Johtamiskoulutuksen päämääränä on vahvistaa naisten valmiuksia toimia valtakunnallisten NASTA-harjoitusten johtotehtävissä. Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Lotta Mertsalmen arvion mukaan viikonlopun koulutus onnistui hyvin tavoitteessaan ja antaa hyvää tukea johtotehtävissä toimiville. Osa koulutuksessa olleista pääsee siirtämään teoriaopetusta käytännön toimintaan jo kolmen viikon kuluttua järjestettävässä Ulappa 2011 -harjoituksessa.

Naisten Valmiusliiton lanseeraama JohdaNainen koulutus alkoi viime keväänä I-jaksolla, jossa käsiteltiin ihmisten johtamista. Kaksiosaista koulutusta on tarkoitus järjestää myös ensi vuonna. Lisätietoja JohdaNainen-koulutuksesta

sm

22.9.2011 NASTA-valokuvat herättävät kiinnostusta Jyväskylässä

Kaiken varalta -valokuvanäyttely Jyväskylän kaupunginkirjastossa avattiin maanantaina 19.9. varsin juhlallisin menoin. Juhlapuheen piti kansanedustaja Aila Paloniemi ja musiikista vastasi Puistokoulun lapsikuoro opettajineen. Kaikkiaan viitisenkymmentä henkilöä oli saapunut avajaisiin.

Avajaisvieraat saivat nautiskella koristeellisen tarjoilupöydän antimista. Naisten Valmiusliiton Keski-Suomen alueneuvottelukunnan naiset olivat loihtineet pöytään suussa sulavia täytettyjä ruissipsejä, joiden kanssa tarjolla oli Louhisaaren juomaa. Yleinen mielipide oli, että avajaiset onnistuivat hyvin.

Useat vieraat osoittivat kiinnostusta toimintaa kohtaan ja kiinnostuneina katselivat kuvia. NASTA-harjoituksesta kertovat kuvat saivat monet kyselemään lisätietoja harjoitukseen osallistumisesta. Naisten Valmiusliiton toiminta vapaaehtoisen maanpuolustuksen edistäjänä herätti niin ikään positiivisia keskusteluja.

– Eräskin kirjastossa käymässä ollut mieshenkilö kertoi innokkaana, että nyt hänellä on ehdottaa jotain järkevää vapaa-ajan tekemistä vaimolle, Keski-Suomen alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Kaija Koponen kertoi.

Valokuvanäyttely Jyväskylä kaupunginkirjastossa on avoinna kahden viikon ajan, 2.10. asti. Lisätietoja näyttelystä

sm

24.8.2011 Arjen turvaa yhteistyöllä

Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja, ylijohtaja Anneli Tainan johtama työryhmä luovutti tiistaina 16.8.2011 ministeri Päivi Räsäselle ehdotuksen alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallista. Mallin tavoitteena on voimavaroja yhdistämällä sekä yhteistyötä ja koordinaatiota parantamalla lisätä arjen turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta sekä varautua paremmin häiriötilanteisiin.

Toimintamallin lähtökohtana on osallistaa sisäisen turvallisuuden yhteistyöhön kaikki asian kannalta keskeiset viranomaiset, järjestöt ja elinkeinoelämän edustajat. Työryhmä ehdottaa, että aluehallintovirastot koordinoivat toimialueellaan sisäisen turvallisuuden alueellista yhteistyötä ja normaaliolojen häiriötilanteisiin varautumista laajassa yhteistyössä muiden alueviranomaisten, maakuntaliittojen, kuntien, alueen järjestöjen ja kylätoiminnan sekä elinkeinoelämän edustajien kanssa. Alueellisena yhteistyöelimenä toimii alueen valmiustoimikunta.

Työryhmän ehdotusta työstettiin viidessä työryhmäkokouksessa, joissa kuultiin eri toimialojen asiantuntijapuheenvuoroja. Lisäksi sisäasiainministeriön toimesta järjestettiin erillinen, ministeriöille suunnattu kuulemistilaisuus.

Sisäasiainministeriö asetti työryhmän laatimaan ehdotuksen alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamalliksi 8.12.2010. Sisäasiainministeriö laajensi työryhmän toimeksiantoa 4.4.2011 määräämällä työryhmän tarkastelemaan toimintamalliesityksessään myös normaaliolojen häiriötilanteisiin varautumista. Lue koko julkaisu.

sm

18.8.2011 Aloita syksysi nastasti pistäytymällä Vaasassa Kaiken varalta -valokuvanäyttelyssä

Naisten Valmiusliiton Kaiken varalta -valokuvanäyttely on palaamassa kesätauolta ja asettuu näytille Vaasan kaupunginkirjastoon 22.8 – 4.9.2011. NASTA-harjoituksissa kuvatut valokuvat esittelevät naisten valtakunnallisia valmiusharjoituksia hyvin havainnollistavalla tavalla. Naisille tarkoitettujen harjoitusten päämääränä on arjen turvallisuusvalmiuksien lisääminen.

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 23.8 klo 10.00. Mukana avajaisissa ovat Maanpuolustusyhdistyksen (MPK) Pohjanmaan koulutus- ja tukiyksikön päällikkö Juha Ala-aho sekä Vaasan kaupungin matkailupäällikkö Margit Sellberg. Avajaisissa on myös pientä tarjoilua. Lisätietoa.

sm

16.8.2011 Naisten Valmiusliiton johtamiskoulutuksesta otetta johtamiseen

Naisten Valmiusliiton järjestämä johtamiskoulutus JohdaNainen pidetään syyskuun 24.–25. päivä Lahdessa. Koulutuksessa käsitellään viestintää, vuorovaikutusta ja johtamista. JohdaNainen vahvistaa naisten johtamisvalmiuksia sekä lisää ymmärrystä johtajana ja johdettavana olemisesta. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti NASTA-harjoitusten johtotehtäviin nimetyille henkilöille. Kouluttajana toimii KTM Göran Lindgren.

JohdaNainen-johtamiskoulutus koostuu kahdesta jaksosta, joista ensimmäinen pidettiin huhtikuussa. Koulutukseen voi osallistua myös ensimmäistä jaksoa käymättömät henkilöt, jolloin toisen osan voi suorittaa myöhemmin. Koulutus, koulutusmateriaali, majoitus ja muonitus ovat maksuttomia NASTA-harjoitusten toimijoille. Muiden osallistumismaksu on 20 euroa/jakso.

Koulutukseen ilmoittaudutaan 2.9. mennessä. Lisätietoja koulutuksesta ja ilmoittautuminen liiton www-sivuilta.

sm

16.8.2011 Naisten Valmiusliitolle omia Selviytyminen sähköttä –kouluttajia

Naisten Valmiusliitto on nimennyt neljä naista, jotka pääsevät mukaan Sähköt poikki -kouluttajavalmennuskurssille. Koulutetut henkilöt toimivat jatkossa kouluttajina sekä NASTA-harjoituksissa että alueneuvottelukuntien tilaamilla aiheen kursseilla.

Koulutus järjestetään Tuusulassa 27.8.2011 ja sen pääkouluttajana toimii Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi. Valmennuskurssin vahvuus on 30 oppilaspaikkaa, joista neljä oli varattu Naisten Valmiusliitolle. Puolustusministeriö maksaa kurssista aiheutuvat kustannukset.

sm

23.6.2011 Ulappa 2011 -harjoitukseen toinen meripuolustuskurssi

Ulappa 2011 -harjoituksessa järjestettävän meripuolustuskurssin saavuttaman suuren suosion vuoksi päädyttiin ratkaisuun järjestää kaksi identtistä meripuolustuskurssia. Ensimmäinen kurssi kulkee nimellä Meripuolustus/Vesikko ja sen kurssinjohtajana toimii Nina Muhonen. Jälkimmäinen kurssi on nimeltään Meripuolustus/Saukko ja sitä johtaa Anneli Tuominen.

Meripuolustuskurssille jonottamaan ilmoittautuneet on automaattisesti siirretty Meripuolustus/Saukko kurssille, eikä näin ollen edellytä heiltä uusia toimenpiteitä. Kurssille on vielä tilaa, joten ilmoittautuminen kurssille on avattu uudelleen harjoituksen sivulla.

Meripuolustuskurssi järjestetään Kirkkonummella ensimmäistä kertaa NASTA-harjoituksen historiassa. Harjoituksen omalle sivulle tästä.

sm

21.6.2011 Liiton puheenjohtaja viettää merkkipäiväänsä

Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja, Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina viettää tänään 60-vuotissyntymäpäiviään. Tainalla on takanaan menestyksekäs ura ensin poliitikkona ja sittemmin virkamiehenä. Liiton puheenjohtajuuden lisäksi hänen luottamustoimiinsa kuuluu Kelan hallituksessa toimiminen.

Pitkän linjan kokoomuslainen toimi Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuosina 1981–1996 ja kansanedustajana 1987–1999. Vuodesta 1995 hän oli ensin asuntoministerinä ja sen jälkeen puolustusministerinä. Näin jälkeenpäin hän kertoo poliittisen uranluonnin olleen määrätietoista ja kokee ministeriyden olleen poliittisen uransa olympiavoitto.

Anneli Taina toimi Etelä-Suomen läänin maaherrana vuodesta 2004 vuoden 2009 loppuun. Tuolloin lakkautettiin läänit ja maaherrojen aika Suomessa jäi historiaan. Lääninhallitusten tilalle tulivat aluehallintovirastot sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Muutosten tiimellyksessä Anneli Tainasta tuli Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja.

Naisten Valmiusliiton puheenjohtajana Anneli Taina on toiminut vuodesta 2006 alkaen. Tainan mukaan nykyinen tehtävä aluehallintoviraston ylijohtajana tukee erinomaisesti puheenjohtajan työtä, koska varautumis- ja turvallisuusasiat ovat myös hänen johtamansa viraston vastuulla.

– Eri tehtävissä olen luonut verkostoja, joista tässä tehtävässä on hyötyä. Puolustusministerin tehtävässä aikanaan olin tukemassa Naisten Valmiusliiton alkutaivalta. Nyt olen iloinen voidessani toimia liiton päämäärien hyväksi puheenjohtajana.

Syntymäpäiväänsä puheenjohtaja viettää perhepiirissä.

sm

20.6.2011 Liiton toimisto kesän kiinni

Naisten Valmiusliiton toimisto on suljettuna henkilöstön kesälomien ajan 27.6.-8.8.2011.

sm

17.6.2011 Valokuvat herättäneet kiinnostuksen toimintaa kohtaan

Hämeenlinnan Kaiken varalta -valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin maanantaina 6. kesäkuuta juhlallisin menoin. Näyttelyn avajaispuheen piti Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja, ylijohtaja Anneli Taina. Avajaisten vieraaksi oli saapunut näyttelykuvien pääkuvaaja Marjatta Hinkkala, joka yleisön pyynnöstä kertoi kuvista. Musiikista vastasi Hattulan alakoulun oppilaat.

– Kuvat ovat herättäneet kiinnostusta liiton toimintaa kohtaan. Onko tällaistakin toimintaa tarjolla, monet ovat ihmetelleet. Toiset ovat saman tien sanoneet lähtevänsä mukaan turvallisuustaitojaan kehittämään, sanoi Hämeenlinnan näyttelyn vastaava, Naisten Valmiusliiton Hämeen alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Pirkko Lokinperä.

Tammikuussa Kemijärveltä startannut valokuvanäyttely Kaiken varalta jää nyt kesätauolle. Kevätkiertue päättyy tänään, kun näyttely puretaan Hämeenlinnan pääkirjastossa illalla. Kiertue on ilahduttanut ja herättänyt ajatuksia tähän mennessä satojen kansalaisten keskuudessa. Tauon jälkeen näyttely avataan Vaasassa 22. elokuuta. Lisää tietoa näyttelystä tästä.

sm

17.6.2011 Turvallisuushaasteen voitto Kuopioon

Naisten Valmiusliiton esittämä "keittiö turvallisemmaksi" -haaste kotitapaturmien vähentämiseksi päättyi toukokuun lopussa. Naisten Valmiusliitto ry:n puheenjohtaja, ylijohtaja Anneli Taina haastoi liiton puolesta kaikki Suomen naiset turvallisuustyöhön Naisten Valmiusliiton valtakunnallisessa turvallisuusseminaarissa 30.10.2010.

Haasteessa keskityttiin niihin asioihin, jotka yleensä aiheuttavat kodeissa lukuisia vaaratilanteita huolimattoman tai välinpitämättömän suhtautumisen takia, kuten teräaseiden tai vaarallisten kemikaalien säilyttäminen. Esillä oli myös paloturvallisuus.
– Pelkästään tietoisuuden lisääminen ja huomion kiinnittäminen näihin asioihin on jo varautumista, ja ehkäisee onnettomuuksia, Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Lotta Mertsalmi perusteli.

Haasteen vastaanottaneiden kesken arvottiin kahden hengen elämysmatka NASTA-harjoitukseen. Arpa suosi kuopiolaista Henna Mönkköstä. Naisten Valmiusliitto toivottaa onnea voittajalle ja kiittää kaikkia haasteen vastaanottaneita.

sm

16.6.2011 Rintamanaiset juhlivat Nurmijärvellä

Valtakunnallista Rintamanaisten Kesäpäivää vietettiin Nurmijärven seurakuntakeskuksessa keskiviikkona 15. kesäkuuta. Rintamanaisia mukaan oli saapunut 150, pääosin Etelä- ja Länsi-Suomesta. Kesäpäivän ohjelma alkoi messulla, josta siirryttiin lounaan kautta päiväjuhlaan. Juhlatunnelma oli taattu Panssarisoittokunnan esiintyessä juhlaväelle musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkolan johdolla.

Nurmijärven Rintamanaisten puheenjohtaja, lotta Sirkka-Liisa Suomalainen avasi päiväjuhlan kiittämällä Kesäpäivän järjestämisestä jo seitsemättä kertaa vastannutta Naisten Valmiusliittoa.
– Tänään täällä iloitsemme saamastamme arvostuksesta, Suomalainen kiitteli.

Lue lisää Nurmijärven kesäpäivästä tästä.

sm

10.6.2011 Upinniemessä pidettävään Ulappa 2011 -harjoitukseen ilmoittautunut jo yli 200 kurssilaista

Naisten Valmiusliiton syksyiseen NASTA-harjoitukseen on ilmoittautunut jo yli 200 kurssilaista. Ilmoittautumisvilkkaus on yllättänyt jopa pääsihteeri Lotta Mertsalmen.

- Ilmoittautuneita on tullut ennätystahtiin, mikä on erinomaista. Keskeisellä sijainnilla ja kiinnostavalla kurssitarjonnalla on varmasti oma vaikutuksensa, Mertsalmi iloitsee.

Meripuolustus-kurssi täyttyi melko pian ilmoittautumisen alettua. Suuren suosion saavuttaneelle kurssille jonotetaan nyt varasijoilla. Pääsihteerin mukaan parhaillaan pohditaan sitä, voitaisiinko oppilaspaikkoja kyseiselle kurssille lisätä. Asiasta tiedotetaan myöhemmin harjoituksen omalla sivulla.

sm

10.6.2011 Rintamanaisilla kaunis kesäpäivä Kallaveden äärellä

Kesäinen Kuopio tarjosi erinomaiset puitteet rintamanaisten kesäpäivän viettoon 8. kesäkuuta. Kallaveden äärelle oli saapunut 150 sotaveteraaninaista ympäri maan. Kauimmaiset saapuivat Rovaniemeltä asti muita sisaria tapaamaan. Tunnelma oli juhlallinen ja arvokas. Viimeisen silauksen juhlapäivään toi Karjalan Sotilassoittokunta laajalla kappale kavalkadillaan.

Kesäpäivä alkoi ehtoollisjumalanpalveluksella, josta ruokailun kautta siirryttiin päiväjuhlaan. Isäntänä toimineen rintamanaisyhdistyksen, Pohjois-Savon Rintamanaisten edustaja Aino Korhonen avasi juhlan puheellaan ja toivotti kaikki tervetulleiksi vesistöjen ympäröimään kaupunkiin.

Kuopion seurakunnan kappalainen Anni Tanninen jatkoi pitämällä juhlapuheen, jossa hän muun muassa meni ajassa taaksepäin – sota-aikaan – ja pohti silloisten nuorten naisten ajatuksia ja syitä lähteä vapaaehtoisesti maatamme puolustamaan. Ajatuksia herättänyt, kiitoksiin päättynyt puhe sai erityistä kiitosta monelta taholta.

Omat tervehdyksensä rintamanaisille toivat myös Puolustusvoimat, Kuopion kaupunki sekä nuorten edustaja. Musiikkiesitysten ja tervehdysten vuorottelema juhla päättyi Rintamanaisten Liiton ansioristien- ja mitalien jaon jälkeen Maammelauluun ja lippujen poistumiseen.

Kesäpäivän järjestelyistä vastasi Naisten Valmiusliiton Pohjois-Savon alueneuvottelukunta. Tukensa juhlaan antoivat Kuopion seurakunta, Kuopion kaupunki sekä Puolustusvoimat.

sm

31.5.2011 Rintamanaiset koolle Kuopiossa ja Nurmijärvellä

Kesäpäiväjuhlaperinne saa jälleen jatkoa, kun rintamanaiset kerääntyvät vuotuiseen juhlaansa ensin Kuopioon, Kallaveden kirkkoon keskiviikkona 8. kesäkuuta ja siitä viikko myöhemmin 15. kesäkuuta Nurmijärven seurakuntakeskukseen. Kesäpäiviin on ilmoittautunut lähes 300 rintamalla ja sotatoimialueilla vuosina 1939–1945 palvellutta sotiemme veteraaninaista.

Kesäpäivät ovat rintamanaisten perinteinen vuotuinen juhla, jossa arvokkaassa hengessä tavataan kanssasisaria ja virkistetään yhdessä jopa 70 vuoden takaisia muistoja. Tilaisuus alkaa molemmilla paikkakunnilla kello 10 ehtoollisjumalanpalveluksella, johon sisältyy seppelpartion lähettäminen sankarihaudalle. Päiväjuhla alkaa kello 13 sisältäen puheita, tervehdyksiä ja musiikkiesityksiä.

Naisten Valmiusliitto organisoi kesäpäivät kunnianosoituksena sotiemme veteraaneille. Alkujaan juhlan on järjestänyt Rintamanaisten Liitto, mutta jäsenistön ikääntyessä suuren tapahtuman organisoiminen tuli liian haasteelliseksi. Naisten Valmiusliitto riensi apuun vuonna 2008 ja siitä lähtien liitto on nuoremmin voimin mahdollistanut kesäpäiväperinteen jatkumisen. Kesäpäiviä järjestäessään liitto harjoituttaa naisia organisoimaan ja johtamaan suurtapahtumia sekä vastaamaan suurtapahtuman huollosta. Rintamanaisten liitto on Naisten Valmiusliiton yksi 11 jäsenjärjestöstä.

sm

25.5.2011 Liiton jäsenjärjestöissä toimii 145 000 naista

Naisten Valmiusliittoon kuuluu jäsenjärjestöjensä kautta noin 145 000 naista. Jäsenmäärältään suurimmat järjestöt ovat Maa- ja Kotitalousnaisten keskus ry sekä Marttaliitto ry. Järjestöjen jäsenmääriä laskettaessa on huomioitu vain naisjäsenet. Laskelma perustuu jäsenjärjestöiltä saatuihin tietoihin vuoden 2011 vaihteessa.

Liiton jäsenmäärä on laskenut aiemmista vuosista. Jäsenmäärän pudotus selittynee osin harrastustoiminnan muutoksella, osin ikääntymisellä. Jäsenjärjestöjen ilmoitusten perusteella niiden suhteellinen keski-ikä on noin 55 vuotta. Alhaisin naisjäsenten keski-ikä, noin 40 vuotta, on Maanpuolustuskiltojen liitto ry:llä ja Maa- ja Kotitalousnaisten Keskus ry:llä. Korkein Rintamanaistenliitto ry:n jäsenillä.

ks

16.5.2011 Liiton kevätkokous pidettiin Tampereella

Naisten Valmiusliitto ry:n kevätkokous pidettiin Reservin Upseerien Naisten Perinneliiton emännöimänä Tampereella 12.5. Liiton jäsenjärjestöt olivat hyvin edustettuina tilaisuudessa, jossa käytiin läpi muun muassa edellisvuoden runsasta toimintaa toimintakertomuksen mukaisesti.

Naisten Valmiusliitossa muodostuneen perinteen mukaan kevät- ja syyskokoukset pidetään vuorotellen kunkin jäsenjärjestön emännöiminä. Totuttuun tapaan kokous avattiin emännöivän jäsenjärjestön esittäytymisellä. Puheenvuoron piti liiton hallituksen jäsen, Reservin Upseerien Naisten Perinneliiton puheenjohtaja Pirkko Uusi-Kauppila.

sm

20.4.2011 Katseet kohti Ulappa 2011 -harjoitusta - ilmoittautuminen alkoi tänään

Syksy tuo tullessaan uuden mahdollisuuden kokea NASTA-meininki. Lokakuun 14.–16. päivä järjestetään Helsingin alueneuvottelukunnan toimesta Ulappa 2011 -harjoitus Kirkkonummella Upinniemessä Suomenlahden Meripuolustusalueen varuskunnassa.

Harjoituksen johtaja Kristiina Slotte toivottaa kaikki tervetulleiksi merellisiin maisemiin.
- Upinniemi tarjoaa erinomaiset puitteet naisten harjoitukselle. Useammalla kurssilla toimitaan upeissa rantamaisemissa merikosketusta myöten, Slotte lupaa.

Ulappa 2011 tarjoaa kahdeksan eri kurssivaihtoehtoa. Kurssit ovat meripuolustus, turvallisesti vesillä, viestintä kriisitilanteissa, katuturvallisuus, maastotaidot, henkinen tuki, selviytyminen sähköttä ja kanttiinitoiminta maastossa. Lisätietoja harjoituksesta ja kursseista löytyy harjoituksen omalta sivulta.

Ilmoittautuminen harjoitukseen alkoi tänään 20.4. harjoituksen sivun kautta. Sivulle päivitetään myös ajankohtaiset ilmoitukset harjoitukseen liittyen.

sm

18.4.2011 Wilma 2011 -harjoitus vietiin onnistuneesti päätökseen

Kaikkiaan 218 naista osallistui viime viikonloppuna Lappeenrannan Maasotakoululla järjestettyyn Wilma 2011 -harjoitukseen. Aurinkoinen sää siivitti harjoituksen osallistujat hyvään tunnelmaan jo perjantain avajaisissa, eikä nastaa meininkiä mikään saanut horjumaan.

Uusia tietoja ja taitoja kerättiin kuudella kurssilla. Ystävä- ja tuttavaverkosto laajeni poikkeuksetta kaikilla. Samanhenkisyys huokui osallistujista yhtenevien maastopukujen vain syventäessä yhteiseistä säveltä. Harjoituksen johtaja Marja-Sisko "Sissi" Hartikan antama ohje "Mene mukaan, älä jää ulkopuolelle. Ole avoin uudelle, ole vastaanottavainen." näytti toimivan.

Päättäjäisissä seisoi ylväs naisrivistö haikein, mutta onnellisin tunnelmin. Hieno viikonloppu uusien ystävien kesken oli päättymässä. Tätä on parhaimmillaan naisten vapaaehtoinen maanpuolustustyö. Siihen voivat varmasti kaikki yhtyä. Monien mielissä siinsi jo uusi NASTA ja sen myötä uudet mahdollisuudet kehittää omien arjen turvallisuustaitojaan. Nähkäämme siis Ulappa 2011 -harjoituksessa syksyllä!

Wilma 2011:n nettisivulle lisätty harjoituksessa ilmestyneet lehdet sähköisessä muodossa, sekä ennen julkaisematon koostenumero koko harjoituksen tunnelmista.

sm

13.4.2011 Laukut Wilma 2011 -harjoitukseen on jo pakattu

Wilma 2011 -harjoituksen alkuun on aikaa enää pari päivää. Harjoitukseen ilmoittautuneita on parisen sataa, ja kaikki ainekset onnistuneen lämminhenkisen harjoituksen suhteen ovat edellisten harjoitusten tapaan olemassa.

Kelien puolesta nastalaiset tuskin tulevat pettymään. Lappeenrantaan on luvattu viikonlopuksi pieniä yöpakkasia, mutta iltapäivällä lämpötila kipuaa jopa kymmeneen asteeseen. Sekä harjoituksen avajaisissa perjantaina että päättäjäisissä sunnuntaina aurinko näyttäisi paistavan pilvettömältä taivaalta.

Tälläkin kertaa harjoitukseen tutustuu joukko kutsuvieraita. Wilma 2011 -kutsuvieraiden joukossa nähdään viikonlopun aikana myös Riitta Uosukainen, joka toimi Naisten Valmiusliitto ry:n puheenjohtajana vuosina 2003–2005. Lue uusimmat kuulumiset Wilma 2011 -harjoituksesta liiton facebook-sivulta.

ks

8.4.2011 Ensi vuoden NASTA-harjoitukset nimetty

Naisten Valmiusliiton vuoden 2012 NASTA-harjoitukset ovat saaneet nimensä. Ensi keväänä Kajaanissa järjestettävä harjoitus on nimeltään Linna 2012. Kajaanin Linnasta, nykyisestä linnan rauniosta nimensä saanut harjoitus toteutetaan 16.–18. maaliskuuta Kainuun Prikaatissa. Harjoitukseen on suunnitteilla seitsemän kurssia, joista neljä tarjoaa uutta näkökulmaa turvallisuuden edistämiseksi. Uusina kursseina suunnitelmissa ovat eläinten turvallinen kohtaaminen, harvaanasuttujen alueiden turvallisuus, liikenneturvallisuus ja elämänhallinta. Harjoituksen järjestää Naisten Valmiusliiton Oulun alueneuvottelukunta johtajanaan Aila Alasalmi. Puolustusvoimien tuen harjoitukselle koordinoi MPK:n Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri.

Vuonna 2012 toinen harjoitus järjestetään kesälomakauden lopulla 3.–5. elokuuta Siilinjärvellä. Savolaisuutta ilmentäen harjoitus on saanut nimekseen Ilimatar 2012. Karjalan Lennostossa Rissalassa pidettävän harjoituksen sisällöksi on kaavailtu kuusi kurssia. Ilmapuolustus ja sovittelu ovat NASTA-historian valossa ensimmäistä kertaa mukana kurssiohjelmassa. Käytännön järjestelyistä vastaa Naisten Valmiusliiton Pohjois-Savon alueneuvottelukunta tukenaan MPK:n ilmapuolustuspiiri. Harjoituksen johtaa Arja Sepponen.

Lue lisää NASTA-harjoituksista.

sm

4.4.2011 JohdaNainen -koulutus alkoi ihmisten johtamisella
"Ajatus päämäärästä ja NASTA-harjoituksista kirkastui!"

Naisten Valmiusliiton lanseeraama uusi naisten johtamiskoulutus JohdaNainen käynnistyi viikonloppuna Lahdessa, Hämeen Rykmentissä. Koulutuksessa vahvistetaan naisten valmiuksia toimia johtajina ja erityisesti valtakunnallisten NASTA-harjoitusten johtotehtävissä. Tavoitteena on paitsi valmentaa naisia omiin tehtäviinsä niin myös johtamiskoulutuksen myötä tarjota kansalaisille entistä laadukkaampia valmiusharjoituksia.

Koulutukseen osallistui 30 naista. Suurin osa osallistuneista toimii tämän vuoden tai ensi vuoden NASTA-organisaatioissa. Heistä ensimmäiset pääsevät testaamaan saamaansa johtamisoppia jo kahden viikon kuluttua Wilma 2011 -harjoituksessa.

Koulutuksesta saadun palautteen perusteella tarve koulutukselle on suuri. NASTA-harjoitusten johtotehtäviin ryhtyvät hyppäävät isoihin saappaisiin, eikä naisilla ole kovin paljon mahdollisuuksia saada koulutusta johtajana tai johdettavana toimimisesta. Koulutuksen ensimmäinen vaihe sai hyvän arvosanan. Koulutus arvioitiin hyödylliseksi ja siitä saadun opin todettiin olevan käytettävissä NASTA-harjoituksessa. Naiset kokivat ilmapiirin ryhmätöineen antoisiksi ja inspiroiviksi.

Kaksiosaisen koulutuksen toinen osuus pidetään syyskuussa. Silloin teemana on viestintä, vuorovaikutus ja johtaminen. Lue lisää JohdaNainen-koulutuksesta.

sm

1.4.2011 Ministeriö suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä kriisitilanteita varten

Ulkomaille ja erityisesti riskialttiille alueelle matkustava tai muuttava voi halutessaan tehdä matkustusilmoituksen ulkoministeriölle tai Suomen edustustolle. Matkustusilmoitus tarkoittaa omien henkilötietojen, matkan aikana voimassa olevien yhteystietojen ja matkaa koskevien tietojen antamista ministeriölle hätätapauksia ja kriisitilanteita varten.

Ilmoituksen tekeminen on täysin vapaaehtoista, mutta ministeriö suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä riskialttiisiin maihin matkustaville ja omatoimimatkailijoille. Myös ulkomailla pysyvästi asuvat suomalaiset voivat tehdä matkustusilmoituksen, sillä tiedot ulkomaille muutosta eivät välity väestörekisteristä Suomen edustustoille.

Ilmoituksen voi tehdä tekstiviestinä, wap-palveluna tai henkilötietolomakkeella. Annettuja henkilökohtaisia tietoja ei koskaan luovuteta eteenpäin muihin kuin välttämättömiin viranomaistarkoituksiin. Tietojen säilyttäminen perustuu konsulipalvelulakiin.

Lisätietoja matkustusilmoituksen tekemisestä ulkoasiainministeriön verkkosivulla.

sm

1.4.2011 Suomen puolustus tunnissa -tietopaketti ilmestynyt

Puolustusministeriö on yhdessä Lingsoftin kanssa julkaissut Suomen puolustus tunnissa -kirjasen. Kyseessä on nopeasti luettavissa ja omaksuttavissa oleva tietopaketti Suomen puolustuksesta, sen rakenteesta, toimijoista ja käsitteistä sekä käynnistymässä olevasta puolustushallinnon uudistuksesta. Kirjasen tavoitteena on avata puolustuspolitiikan muuttuva maailma poliittisille päättäjille, asianharrastajille ja suurelle yleisölle.

Kirjasta on saatavissa puolustusministeriöstä. Se on lisäksi luettavissa puolustusministeriön verkkosivuilla.

sm

29.3.2011 Elisabeth Rehn: Arvostuksen saaminen osoittaa, että käytetty aika ei ole mennyt hukkaan

Naisten Valmiusliitto ry:n kunniapuheenjohtajaksi valittu Elisabeth Rehn kertoo uusimmassa Martha-lehdessä, kuinka marraskuinen valinta sykähdyttää häntä yhä. Rehnin mukaan arvostuksen saaminen kertoo siitä, että omaa aikaansa ei ole käyttänyt turhaan.

Rehn toimi Naisten Valmiusliiton puheenjohtajana vuosina 1997–2002, ja tuolla puheenjohtajavalinnalla juuri toimintansa aloittaneelle liitolle haettiin julkisuutta. Rehn itse muistelee puheenjohtaja-aikaansa hymyssä suin:

– Hakemamme toimintamuodot löytyivät nopeasti. Yhteistyö puolustusvoimien kanssa oli alusta asti erinomaista, Rehn kertoo Martha-lehden haastattelussa.

Jo Rehnin puheenjohtaja kaudella liitossa tavoiteltiin sitä, että NASTA-harjoituksista tulisi naisille maksaa päiväraha. Hänen mukaansa työnantajien tulisi huomioida naisten mahdollisuus kouluttautua.

Rehn huomauttaa myös, että Naisten Valmiusliiton järjestämä naisten turvallisuuskoulutus on ainutlaatuista maailmassa, ja aineksia olisi toimia myös Suomen rajojen ulkopuolella. Uudella maalla vuosittain järjestettävä turvallisuuskoulutus on alku kansainvälisempään suuntaan.

Lue Elisabeth Rehnin haastattelu suomeksi kokonaisuudessaan tästä tai ruotsiksi uusimmasta Martha-lehdestä 2/2011.

ks

28.3.2011 Naisia kaivataan myös siviilikriisinhallintatehtäviin

Siviilikriisinhallintatehtävät ovat avoimina myös naisille. Ulkoasiainministeriön mukaan vuonna 2010 noin kolmannes suomalaisesta siviilikriisinhallintahenkilöstöstä oli naisia, ja määrää pyritään kasvattamaan yhä.

Siviilikriisinhallintatehtäviin kouluttaville kursseille voi hakea kuka tahansa, tosin asiantuntijatehtäviin valitaan vain Suomen kansalaisia.

– Tavoittelemme kursseilla kuitenkin kansainvälistä oppimisympäristöä, joten myös muiden maiden kansalaisia valitaan kursseille. Tehtäviin heidät kuitenkin lähettää oma valtio, Kriisinhallintakeskuksen henkilöstöpäällikkö Juho Särkilä kertoo.

Hakuohjeet ja vaatimukset ovat joka kurssille omansa. Koulutukseen hakeutuvan tulee muun muassa olla koulutukseltaan ja ammattitaidoltaan sopiva siviilikriisinhallinnallisiin tehtäviin, hänellä tulee olla asiaankuuluvaa työkokemusta viimeisen kolmen vuoden aikana. Lisäksi vaaditaan terveys, englanninkielen taito sekä B-luokan ajokortti.

Asiantuntijoiden koulutuksesta kansainvälisiin siviilikriisihallinta- ja rauhanrakentamistehtäviin vastaa Kuopiossa sijaitseva Kriisinhallintakeskus. Koulutuksen tärkein tehtävä on varmistaa, että Suomella on tarpeeksi Euroopan unionin ja kansainvälisten järjestöjen rauhanrakentamis- ja humanitäärisiin tehtäviin koulutettuja asiantuntijoita. Käytännössä siviilikriisinhallinta on asiantuntijoiden lähettämistä kriisialueille sekä sellaisille alueille, joiden demokraattiset ja oikeusjärjestelmän rakenteet kaipaavat ulkopuolista vahvistusta, tukea ja koulutusta.

Siviilihallinnan perus- ja erikoiskurssit antavat valmiuden toimia paitsi EU:n ja YK:n siviilikriisinhallintaoperaatioissa myös muiden järjestöjen tehtävissä. Peruskursseja järjestetään muutaman kerran vuodessa, ja esimerkiksi meneillään oleva hakuaika kesäkuun kurssille jatkuu toukokuun loppuun asti. Lue lisää siviilikriisinhallintaoperaatioihin tähtäävästä koulutuksesta ja ajankohtaisesta kurssitarjonnasta täältä.

ks

23.3.2011 Wilma 2011 -harjoituksen ilmoittautumiseen lisäaikaa

Naisten Valmiusliiton järjestämän Wilma 2011 -valmiusharjoituksen ilmoittautumisaikaa on jatkettu. Tiistaina alkanut jälki-ilmoittautuminen päättyy viikko ennen harjoitusta eli 8.4. Määräaikaan mennessä harjoitukseen ilmoittautui 198 naista.

Lappeenrannan pääkirjastossa järjestetään Kaiken varalta -valokuvanäyttely 4.-17.4. Arjen turvallisuutta NASTA-harjoituksista -teemaa kantava näyttely esittelee naisten turvallisuus- ja varautumiskoulutusta hyvin havainnollistavalla tavalla. Näyttelyn uskotaankin vielä houkuttelevan paikallisia turvallisuusasioista kiinnostuneita naisia mukaan harjoitukseen.

Wilma 2011 -harjoituksesta lisätietoa ja ilmoittautuminen.

sm

15.3.2011 Kaiken varalta -näyttely herättelee miettimään arjen turvallisuutta

Naisten Valmiusliiton valokuvanäyttely Kaiken varalta avattiin Kajaanin pääkirjastossa maanantaina Kainuun Prikaatin varusmiesorkesterin säestyksellä. Avajaisissa puhunut prikaatin tiedottaja Satu Hujanen muistutti naisten panoksen olleen kiistaton kriisitilanteissa maamme historiassa. Yleinen asevelvollisuus on edelleen vankka pohja alueelliselle puolustukselle. Hujanen muistutti kuitenkin, etteivät kriisit ja turvallisuus liity pelkästään maanpuolustukseen, vaan ovat osa arkipäiväistä varautumista yllättäviin tilanteisiin. Vaikka Suomeen ei ole odotettavissa tsunamien ja maanjäristysten kaltaisia luonnonkatastrofeja, aiheuttavat sähkökatkokset, tulipalot ja muut yllättävät kriisitilanteet tarpeen toimia. Näihin arjen ja lähiympäristön kriiseihin Naisten Valmiusliitto yhdessä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa kouluttaa suomalaisia naisia varautumaan. Kaiken varalta.

Naisten Valmiusliiton Oulun alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Aila Alasalmi puolestaan rohkaisi ihmisiä tutustumaan Valmiusliiton toimintaan. Naisten Valmiusliitto kouluttaa vuosittain satoja naisia kohtaamaan arjen haasteita, ja vuonna 2012 on Kainuun vuoro olla toiminnan keskipisteessä, kun NASTA-harjoitus järjestetään Kainuun Prikaatissa. Alasalmi muistutti toiminnan olevan kaikille avointa ja esimerkiksi ikääntymisen, arjen kriisitilanteiden ja luonnonolosuhteiden aiheuttamien kriisien koskettavan kaikkia. Valokuvanäyttelyn kautta kainuulaiset pääsevätkin tutustumaan ennakolta NASTA-harjoitusten tunnelmaan. Itse harjoitukseen pääsee osallistumaan 16.–18.3.2012 Kainuun Prikaatissa.

Kaiken Varalta -valokuvanäyttely on esillä Kajaanin pääkirjaston aikuisten lainausosastolla 27.3 asti.

ra

14.3.2011 Wilma 2011 -harjoituksen suunnittelu on vaatinut visiointia

Wilma 2011 -harjoituksen valmistelut ovat kovassa vauhdissa ja loppusuoralla. Harjoituksen yleisjärjestelyistä vastaavan Marja-Sisko Hartikan sekä kursseista huolehtivan Marja-Terttu Nuorivuoren kädet ovat olleet täynnä töitä jo hetken aikaa.

– Nyt kaikki on hyvin pitkälle valmista; kurssinjohtajien ja kouluttajien kanssa käydään vielä tarkasti läpi aikataulutarkennuksia ja koulutusaiheita, Hartikka huokaisee viisi viikkoa ennen H-hetkeä.

Nuorivuorella puolestaan on käsillä kurssisuunnitelmien yhteen kokoaminen ja ohjelmien soveltaminen kokonaisuuteen. Hän kuvailee työvaihettaan kutkuttavaksi – kurssien johtajat ovat olleet ahkeria ja kurssiohjelmaesitykset ovat lähes valmiit, samoin kouluttajat ovat selvillä.

Wilma 2011 -harjoituksessa pilotoidaan selviytyminen sähköttä -kurssi. Kurssi on jo täynnä ja Nuorivuoren mukaan se on aiheen ajankohtaisuuden ansiota.

– Luonto on tehnyt tepposia viime vuosina myös meillä Suomessa. Sekä talvella että kesäaikaan on ollut pitkiäkin sähkökatkoja. Normaalin arkielämän toiminnot ovat kiinni sähköstä – miten osaamme toimia häiriötilanteessa? Nuorivuori toteaa.

Harjoituksen suunnittelu alkaa jo puoli vuotta ennen harjoitusta, eikä haasteisiin voi olla matkalla törmäämättä. Järjestäjille yksi sellainen on ollut se, että Wilma 2011 pidetään toimivassa varuskunnassa.

– Emme ole voineet toteuttaa kaikkea suunnittelua paikanpäällä Leirikentänmäellä. Majoitustilojen ja muiden ovet aukeavat meille ensimmäisenä harjoituspäivänä perjantaina. Visiointi on ollut muotisanamme, Hartikka kertoo.

ks

11.3.2011 Ikääntyneiden kotitapaturmat esillä Wilma 2011 -harjoituksessa

Ikääntyneiden perusturvallisuuden lisääminen sekä onnettomuuksien ja kotitapahtumien ennaltaehkäisy ovat aiheena Naisten Valmiusliiton WILMA 2011 -harjoituksen kurssilla ikääntymisen haasteet turvallisuudelle. Kurssilla käsitellään henkilökohtaista turvallisuutta, kodin turvallisuutta sekä terveyttä ja toimintakykyä.

Kurssi on tarkoitettu ikääntyneille sekä heidän läheisilleen lisäämään asumisen ja liikkumisen turvallisuutta. Tavoitteena on lisäksi saada valmiuksia erilaisten vaaratilanteiden varalle. Lisätietoa ja ilmoittautuminen kurssille.

sm

11.3.2011 Ilmoittautuminen JohdaNainen-koulutukseen päättyy tänään

JohdaNainen on Naisten Valmiusliiton uusi johtamiskoulutus, jonka päämääränä on vahvistaa osallistujan johtamisvalmiuksia sekä johtajan että johdettavan näkökulmasta. Koulutus antaa valmiuksia toimia NASTA-harjoitusten johtotehtävissä ja on tarkoitettu ensisijaisesti NASTA-harjoituksen johtoon nimetyille. Koulutus on kaksiosainen, josta ensimmäinen jakso pidetään 2.-3. huhtikuuta 2011 ja jälkimmäinen 24.-25. syyskuuta 2011. Ilmoittautuminen ensimmäiselle jaksolle päättyy tänään. Lisätietoja ja ilmoittautuminen koulutukseen.

sm

4.3.2011 Naisten Valmiusliitolle virallinen Facebook-sivu

Naisten Valmiusliitolle on perustettu uusi virallinen Facebook-sivu, joka lähiaikoina korvaa vanhan Facebook-ryhmän. Tule liiton faniksi osoitteessa www.facebook.com/naistenvalmiusliitto.

lm

1.3.2011 Lotta-aiheinen runo ja Suomi-konvehdit loivat tunnelmaa näyttelyavajaisiin Savonlinnassa

Hyisen pakkastalven maanantaina 21.2. vietettiin Savonlinnan pääkirjastossa Kaiken varalta -valokuvanäyttelyn avajaisia. Naisten Valmiusliiton Etelä-Savon alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Anneli Niskanen toivotti vieraat tervetulleiksi. Kansanedustaja Katri Komi kertoi näyttelyn avajaispuheessaan arjen turvallisuuden merkityksestä sekä toi esille NASTA-harjoituksien tärkeää tehtävää naisten varautumisessa arkielämän turvallisuushaasteisiin. Lotta-pukuun sonnustautunut Kaija Hellman esitti haitarin säestyksellä kaksi laulua ja lausui Lotta-lupauksen pohjalta laaditun runon. Tarjoiluna oli ohuita Päivärinteen ruislastuja Kerimäeltä sekä Suomi-suklaakonvehteja. Paikalla ollut yleisö vaikutti kiinnostuneelta ja joku innostui NASTA-harjoituksestakin.

th

23.2.2011 Vuoden 2012 NASTA-harjoitusten ajankohdat varmistuneet

Naisten Valmiusliitto ry järjestää naisten valtakunnallisen NASTA-valmiusharjoituksen vuonna 2012 ensimmäistä kertaa kesälomakaudella. Harjoitus toteutetaan 3.–5.8.2012 Karjalan Lennostossa Rissalassa, Siilinjärvellä. Naisten Valmiusliiton Pohjois-Savon alueneuvottelukunta vastaa käytännön järjestelyistä tukenaan MPK:n ilmapuolustuspiiri. Harjoituksen johtaa Arja Sepponen.

Kevään 2012 harjoitus toteutetaan 16.–18.3.2012 Kajaanissa, Kainuun Prikaatissa. Harjoituksen järjestää liiton Oulun alueneuvottelukunta johtajanaan Aila Alasalmi. Puolustusvoimien tuen harjoitukselle koordinoi MPK:n Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri.

sm

21.2.2011 Wilma-kuutti syntyy näinä päivinä

Saimaalle julistettiin perjantaina 19.2. norpan pesimärauha. Norppa synnyttää lähipäivinä lumipesiin kuutit ja liikkumista lisääntymisalueilla on syytä välttää. YLE Etelä-Karjalan haastattelema tutkija Miina Auttila Itä-Suomen yliopistosta kertoi, että Lumitilanne Saimaan rantakinoksissa on tällä hetkellä norpan kannalta hyvä. Norpan pesintää helpottaa jo toisena vuonna perättäin runsaat lumikinokset rannoilla. Viime vuonna Saimaalla syntyi 57 kuuttia.

Wilma 2011 –harjoitus saa oman nimikkonorpan lähimpänä Lappeenrantaa syntyneestä kuutista. WWF:n hallintoneuvostossa istuva Ismo Marttinen identifioi poikasen myöhemmin keväällä valokuvin, jotka hän toimittaa Kymin alueneuvottelukunnalle. Lisäksi Ismo Marttinen lupaa seurata ja raportoida vuoden ajan syntyvän Wilman elämää ja edesottamuksia.

Lue lisää Wilma-kuutista täältä.

sm

18.2.2011 Wilma 2011 -harjoitukseen jo toistasataa ilmoittautunutta -
Selviytyminen sähköttä -kurssi jo lähes täynnä

Wilma 2011 -valmiusharjoitus kerää joukon turvallisuus- ja valmiusasioista kiinnostuneita naisia yhteiseen suurharjoitukseen Lappeenrantaan huhtikuun puolivälissä. Ilmoittautuminen harjoitukseen on ollut vilkasta. Jo toistasataa naista on varmistanut paikkansa yhdelle kuudesta tarjolla olevasta kurssista.

Suosituin kurssi tähän mennessä on ollut selviyminen sähköttä, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Kurssille on ilmoittautunut 36 naista ja se on lähes täynnä. Hyvänä kakkosena tulee kestosuosikki maastotaidot 27 ilmoittautuneella. Kurssilla pääsee kokemaan luonnonolosuhteissa selviytymistä ruuan valmistuksesta aina telttamajoitukseen asti. Muut kurssit ovat katuturvallisuus, ikääntymisen haasteet turvallisuudelle, toimintakyky kriisitilanteissa ja tietoturvallisuus. Kaikilla kursseilla on vielä tilaa. Ilmoittautuminen jatkuu 18.3. asti.

Lue lisää Wilma 2011 -harjoituksesta ja ilmoittudu mukaan täältä.

sm

16.2.2011 Turvallisuushaaste vie ajatukset keittiön turvallisuuteen ja vähentää kotitapaturmien määrää

Lähemmäs kaksisataa naista on jo ottanut Naisten Valmiusliiton turvallisuushaasteen vastaan ja tarkastellut oman keittiönsä turvallisuuteen vaikuttavia asioita talven aikana. Viesti haasteen vastaanottajilta on ollut selkeä: on hyvä tiedostaa riskit, jotka aiheuttavat vuositasolla lukuisia kotitapaturmia. Riskejä tiedostamalla niihin voi puuttua ja näin ennalta ehkäistä onnettomuuksia – kaiken varalta.

Haasteen vastaanottaneista suurin osa on ollut hyvin valveutuneita naisia. Heidän keittiössään on lähtökohtaisesti ollut vain muutamia puutteita. Esimerkiksi jopa 90 prosenttia haasteen vastaanottaneista naisista kertoi, että heillä on keittiössään alkusammutusvälineistö käden ulottuvilla. Mukaan on toki mahtunut myös niitä, joille haaste on aiheuttanut useita kehitystoimenpiteitä turvallisuustason kohentamiseksi.

Kaikille haasteen vastaanottaminen on ollut askel kohti turvallisempaa arkea. Tästä kertoo hyvin esimerkiksi se, että jopa 2/3 vastaajista ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että veitsien sijoittelu kotona voisi olla vaaratekijä lapsille ja lemmikeille.

Kotitapaturmien ehkäisy on Naisten Valmiusliiton vuoden 2011 teemana. Niinpä viime vuoden lokakuussa julkaistua haastetta on päätetty jatkaa aina toukokuun loppuun asti, jotta yhä useampi ehtisi pienentää riskiään joutua kotitapaturman uhriksi.

– Toivomme, että haaste leviäisi myös piiriemme ulkopuolelle ja saisi aikaan pieniä muutoksia turvallisuuden suuntaan mahdollisimman monessa kodissa, niissäkin joissa turvallisuusasioita ei arjessa välttämättä oteta huomioon, Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Lotta Mertsalmi kertoo.

Haaste on nyt myös käännetty ruotsiksi. Kahden hengen elämysviikonlopun arvonta suoritetaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla kaikkien haasteeseen vastanneiden kesken.

sm

14.2.2011 Maakuntasäätiön kokoelmat ihastuttivat Turun ja Porin alueneuvottelukuntalaisia

Naisten Valmiusliitto ry:n Turun ja Porin alueneuvottelukunta piti järjestäytymiskokouksen Varsinais-Suomen maakuntasäätiön tiloissa. Säätiön asiamies Tapio Peltomäki esitteli säätiön kokoelmia ja kertoi sen historiasta.

Suojeluskunnilta ja Lotta Svärd -järjestöltä lähtöisin oleva esineistö ja muu materiaali on asetettu asianmukaisesti esille säätiön tiloihin Linnankadulle. Erityisesti naisia kiinnostivat Lotta Svärd -järjestöön liittyvä esineistö ja kirjallinen materiaali.

– Kokoelmiin voi edelleen tehdä Suojeluskuntiin ja Lottiin liittyviä lahjoituksia, jos esimerkiksi perikunnat löytävät sellaisia jäämistöistään, Peltomäki kertoi.

Arvokkaan perinteen vaalimisen lisäksi säätiö jakaa avustuksia sen arvomaailmaa tukeville tahoille. Merkittäviä avustuskohteita ovat Sotaveteraanit ja Varsinais-Suomen partiopiiri. Maakuntasäätiö on avustanut myös Naisten Valmiusliiton Turun ja Porin alueneuvottelukunnan toimintaa. Muun muassa Reila 2010 -harjoitukseen saatu rahallinen tuki mahdollisti monipuolisen tapahtuman järjestämisen viime vuoden elokuussa.

hm

10.2.2011 Valokuvanäyttelyn avaus Kemijärvellä sujui mallikkaasti

Kaiken varalta -valokuvanäyttely korkattiin komeasti käyntiin Kemijärveltä. Näyttelyn avajaiset pidettiin helmikuun ensimmäinen päivä pienellä, mutta rennolla ja lämminhenkisellä porukalla.

– Paikalla olleet olivat kiinnostuneita sekä näyttelystä että Naisten Valmiusliitosta yleisesti, Lapin alueneuvottelukunnan puheenjohtaja ja kirjastonäyttelystä vastannut Merja Virkkula kertoi.

Avajaistilaisuudessa Naisten Valmiusliiton Lapin alueneuvottelukunta sai lahjoituksena Lotta-historian vuosilta 1921–1944. Kirjan luovuttanut Saara Kyyhkynen ilahtui siitä, että lottien arvot – koti, uskonto ja isänmaa – ovat tärkeitä myös Naisten Valmiusliitolle.

Kaiken varalta -valokuvanäyttely oli Kemijärven kirjastossa esillä kaksi viikkoa. Näyttely jatkaa kiertuettaan Savonlinnan pääkirjastossa helmikuun 21. päivä.

ks

8.2.2011 Turvallisuus ja puolustus -messut Lahdessa vuonna 2012

Turvallisuus ja puolustus 2012 -messut järjestetään Lahdessa torstaista lauantaihin 27.-29.9.2012. Naisten Valmiusliitto osallistunee tapahtumaan jälleen omalla osastollaan. Edellisen kerran Turvallisuus ja puolustus -messut järjestettiin vuonna 2008 niin ikään Lahdessa, jolloin tapahtuma keräsi kaikkiaan 21 000 kävijää. Lue lisää täältä.

sm

7.2.2011 Vielä ehtii – hakuaika naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen jatkuu maaliskuun alkuun asti

Armeijan harmaisiin haluavilla naisilla on vielä muutama viikko aikaa toimia, sillä hakuaika vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy tiistaina 1. maaliskuuta. Hakemus on toimitettava kyseiseen päivään mennessä siihen aluetoimistoon, jonka alueella kotikunta sijaitsee. Hakeutua voi kuluvan vuoden heinäkuun saapumiserään sekä vuoden 2012 molempiin saapumiseriin. Erikoisjoukkoihin naiset hakevat kunkin joukon omien hakuaikojen ja ohjeiden mukaisesti.

Palvelukseen päästäkseen on hakijan oltava 18–29 -vuotias Suomen kansalainen. Terveydentilan sekä muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien on sovelluttava sotilaskoulutukseen. Suoritetun palveluksen jälkeen naiset siirtyvät reserviin ja kutsutaan kertausharjoituksiin kuten miehetkin. Asepalveluksen käynyt nainen on asevelvollisuuslain alainen sen vuoden loppuun, kun hän täyttää 60 vuotta.

Viime vuoden haussa vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki yhteensä 555 naista. Lisätietoja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta.

ks

3.2.2011 Ning-yhteisö kasvaa vauhdilla  

Naisten Valmiusliiton johdon seminaari vauhditti odotetusti ning-yhteisön suosiota viestintäkanavana. Positiiviset kokemukset aktiivikäyttäjiltä saivat uusia toimijoita innostumaan asiasta. Uusia alueneuvottelukuntien keskusteluryhmiä on jo perustettu ja lisää perusteaan alueneuvottelukuntien pyynnöstä. Tavoitteena on, että kaikki alueneuvottelukunnat ovat mukana, jolloin palvelusta saadaan enemmän irti. Tiedon jakaminen ja saatavuus helpottuvat huomattavasti, se on jo todettu Wilma 2011 -järjestelyorganisaation sekä liiton tiedotuksen sisäisissä ryhmissä. Ohjeita ningiin liittymiseen löytyy täältä.

sm

3.2.2011 Liitto vastaa turvallisuushaasteeseen – opettele selviytymään sähköttä Wilma 2011 -harjoituksessa  

Naisten Valmiusliitto vastaa omalta osaltaan ajankohtaiseen turvallisuushaasteeseen järjestämällä Wilma 2011 -harjoituksessa selviytyminen sähköttä -kurssin. Kuluneen vuoden aikana voimakkaat sääilmiöt ovat aiheuttaneet häiriöitä sähkönjakelussa, ja esimerkiksi tammikuun lopussa Suomea riepotelleen talvimyrskyn vuoksi sähköttä joutui päiväkausia taistelemaan kymmeniätuhansia talouksia.

Selviytyminen sähköttä -kurssi lanseerataan ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa järjestettävässä Wilma 2011 -harjoituksessa. Kurssin päämääränä on kehittää kansalaisten valmiuksia selviytyä ilman sähköä, ja kurssilla pohditaankin, miten sähkökatkosiin voi varautua sekä harjoitellaan toimintaa sähkökatkoksen aikana. Kurssilla käsitellään käytännön asioita lämmityksestä talouden hoitoon ja hygieniasta huolehtimisesta tiedon siirtoon. Lisää tietoa selviytyminen -sähköttä kurssista sekä Wilma 2011 -harjoituksesta löytyy täältä.

ks

1.2.2011 Johdon seminaarissa ennätysosanotto

Naisten Valmiusliitto ry:n johdon seminaari pidettiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna Santahaminassa. Ennätyksellisen suuri osanottajajoukko, yli 40 henkilöä, alueneuvottelukunnista ja liiton hallituksesta oli kokoontunut yhteen jakamaan ajatuksiaan toiminnasta ja ideoimaan Naisten Valmiusliiton tulevaisuuden suuntaviivoja. Edustettuina olivat valtakunnan kaikki alueneuvottelukunnat ja lähes kaikki liiton jäsenjärjestöt. Tunnelma seminaarissa oli varsin innostunut ja keskusteleva – kiitos kaikkien mukana olleiden.

Naisten Valmiusliitolle vuosi 2011 on mielenkiintoinen. Liitto näkyy maakunnissa vahvasti tänään alkaneen kiertävän valokuvanäyttelyn muodossa. Lisäksi alueneuvottelukunnilla on lukuisia omia tapahtumia, joissa liitto on mukana. Koulutusrintamalla alkanut vuosi on niin ikään mielenkiintoinen. Valtakunnallisten NASTA-harjoitusten ohella koulutuskalenterista löytyy monenlaisia koulutuksia ympäri maan. Alueellisista koulutuksista lisätietoa löytyy alueneuvottelukuntien sivuilta sekä alueneuvottelukuntien puheenjohtajilta.

sm

1.2.2011 Wilma-kuutista harjoituksen symboli

Kymen alueneuvottelukunnassa naiset ovat eläinrakasta porukkaa. Edellisen alueella pidetyn harjoituksen Kymi 2006:n logona päivysti majava, nyt Wilma 2011:n logossa päivää paistattelee maailman uhanalaisin hylje, saimaannorppa.

– Me naiset olemme järjestötoiminnoissa yhteisen hyvän asialla, olkoonkin se itsemme kouluttamista, lähimmäisiin tai ympäristöön kohdistuvaa auttamis- tai valistustyötä – kaiken varalta. Siksi myös saimaannorppa, tuo sympaattinen ja äärimmäisen harvinainen nisäkäs, sai ansaitun esiintulon keskuudessamme. Me haluamme edistää hyvää ja vaikuttaa toimillamme kaikkien hyvinvointiin, myös puolustuskyvyttömien eläinten. Se on suuressa määrin yhteisvastuuta, sanoo harjoituksen johtaja Marja-Sisko "Sissi" Hartikka.

Lue koko tarina Wilma-kuutista.

sm

19.1.2011 Är ditt kök tryggt?

Ta ett steg mot en tryggare morgondag och delta i Kvinnornas Beredskapsförbund rf:s utmaning genom att kontrollera säkerheten i ditt eget kök. Utmaningen råder oss att fästa uppmärksamheten vid sex omständigheter, vilka påverkar säkerheten i köket: elapparater, vassa knivar, förvaring av giftiga ämnen, släckningsredskap, kökspallens skick samt användning av spis och ugn. Det handlar om alldagliga saker vilka lätt förbises i vardagen, men vilkas inverkan på uppkomsten av olycksfallen i hemmen är stort.

En av målsättningarna för Kvinnornas Beredskapsförbund är främjandet av vardagens trygghet. I och med utmaningen önskar förbundet att för sin del kunna minska på antalet olyckor i hemmen, av vilka största delen beror på ren vårdslöshet. Enligt forskning gjord av Folkhälsoinstitutet, anser kvinnorna att upp till 55 % av olyckorna som sker i hemmen skulle ha kunnat förhindras.

Du kan delta i Kvinnornas Beredskapsförbund rf:s framställda utmaning på förbundets webbplats: http://www.naistenvalmiusliitto.fi/haaste.php. Du kan dessutom utmana din vän, släkting och bekant. Genom att delta i utmaningen är du med i utlottningen av ett upplevelseveckoslut för två personer.

sm/mt

13.1.2011 Nastoihin tunnelmiin valokuvanäyttelyn avulla

Tänä vuonna Naisten Valmiusliitto ry jalkautuu maakuntiin varsin perusteellisesti. Kuluvan vuoden aikana liitto toteuttaa Kaiken varalta -valokuvanäyttelyn, joka kiertää yhdellätoista paikkakunnalla. Valokuvanäyttelyn teemana on NASTA harjoituksista arjen turvallisuutta, ja näyttelyn kuvat on napattu vuosien varrella järjestetyistä NASTA-harjoituksista.

Näyttelyn avulla Naisten Valmiusliitto esittelee naisten turvallisuus- ja varautumiskoulutusta. Kuvien avulla pääsee tutustumaan sekä koulutuksen sisältöihin että harjoituksen tarjoamiin elämyksiin. Tarkista valokuvanäyttelyn kiertueaikataulu täältä.

ks

3.1.2011: Wilma 2011 -harjoituksen ilmoittautuminen alkanut

Naisten Valmiusliiton seuraava valtakunnallinen NASTA-harjoitus Wilma 2011 järjestetään Lappeenrannassa 15.-17- huhtikuuta. Ilmoittautuminen harjoitukseen alkoi liiton www-sivuilla vuoden vaihteessa ja kestää aina maaliskuun 18. päivään asti.

Wilma 2011 -harjoituksessa on kuusi kurssia, joista selviytyminen sähköttä on uusi. Kurssille on ollut suuri tilaus myrskyjen aiheuttaminen sähkökatkosten vuoksi. Muut kurssit ovat maastotaidot, katuturvallisuus, tietoturvallisuus, ikääntymisen haasteet turvallisuudelle ja toimintakyky kriisitilanteissa. Lisätietoja harjoituksesta, kurssien sisällöistä sekä ilmoittautumisen löydät täältä.

sm

3.1.2011: JohdaNainen tarjoaa naisille johtamistaitoja

Naisten Valmiusliiton uuden JohdaNainen- johtamiskoulutuksen ilmoittautuminen on alkanut. Vuonna 2011 toteutettava kaksiosainen koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti NASTA-harjoituksen johto-organisaatioon nimetyille naisille. Koulutuksen avulla liitto pyrkii valmentamaan naisia tuleviin johtotehtäviinsä ja tämän myötä tarjoamaan entistä laadukkaampia NASTA-harjoituksia.

Huhtikuussa toteutettavan JohdaNainen-kouluksen ensimmäisen jakson aiheena on ihmisten johtaminen. Toisella koulutusjaksolla syyskuussa perehdytään viestintään, vuorovaikutukseen ja johtamiseen. Kouluttajana toimii KTM Göran Lindgren. Lisätietoja koulutuksesta täältä.

sm

17.12.2010: Ning-yhteisö pääsemässä vauhtiin

Naisten Valmiusliiton ning-yhteisö on pääsemässä hyvään vauhtiin. Marraskuun puolivälissä käyttöön otettuun sosiaaliseen mediaan on kutsuttu jo 60 toimijaa. Heidän odotetaan aktivoituvan viestinvaihtoon joulun aikana. Pilottiryhmissä viestintäkanava on otettu innostuneina vastaan ja esimerkiksi Wilma 2011-harjoituksen johto on viime päivinä siirtynyt käyttämään ningiä viestintäkanavanaan sähköpostien sijaan.

Ning-yhteisöön kirjautumiseen on liittynyt jonkin verran haasteita. Sen vuoksi tehtiin lyhyt ohjeistus ningiin kirjautumiseksi. Ohjeet löytyvät tästä.

sm

1.12.2010: Projektiryhmä kokoamaan Pohjois-Karjalan alueneuvottelukuntaa

Pohjois-Karjalan alueneuvottelukuntaa herättelemään perustettiin projektiryhmä. Vuodeksi perustetun projektiryhmän tehtävänä on valmistella alueneuvottelukunnan uudelleen kokoaminen. Ryhmä muodostuu kolmesta uudesta tulokkaasta sekä yhdestä vuosien takaisesta puheenjohtajasta.

Tiistaina 30. marraskuuta pidettyjen virkistäjäisten anti oli Naisten Valmiusliiton pääsihteerin Lotta Mertsalmen mukaan myönteinen. Puheenvuorot käyttäneiden pelastuslaitoksen, aluetoimiston ja mpk:n yhteistyöhalukkuus oli suurta, ja viranomaiset myös lupasivat tukensa liiton toiminnalle.

– Pohjois-Karjala vaikuttaa erinomaiselta toimintaympäristöltä, jossa puitteet ovat kunnossa. Uudistumiseen on suuret mahdollisuudet, Mertsalmi totesi tyytyväisenä.

Mertsalmen mukaan Pohjois-Karjalan tilanne voi uudistaa ja tuulettaa myös koko alueneuvottelukuntamallia.

ks

30.11.2010: Ning-yhteisö tukee liiton toimintaa

Naisten Valmiusliiton perustama suljettu ning-verkosto on aloittanut toimintansa muutama viikko sitten. Tämä sosiaalinen media toimii liiton sisäisen viestinnän kanavana. Liiton työntekijät ovat käyttäneet ning-yhteisöalustaa arkityössään. Kokemukset ovat pelkästään positiivisia. He ovat todenneet sen erinomaiseksi tavaksi jakaa ajatuksia ja tietoa.

- Työn tekeminen on helpompaa ja tehokkaampaa, kun voimme keskustella asioista yhteisesti verkostossa. Asiat tulevat samalla dokumentoiduiksi ja keskusteluihin voidaan aina palata uudelleen ja uudelleen. Parasta on, että keskustelua voidaan käydä ajasta tai paikasta riippumatta itselleen sopivaan aikaan, sanoo liiton pääsihteeri Lotta Mertsalmi.

Naisten Valmiusliiton ning-verkostossa on tällä hetkellä käynnistynyt kaksi pilottiyhteisöä. Toinen on ensi kevään NASTA-harjoituksen Wilma 2011:n organisaatio ja toinen on Uudenmaan alueneuvottelukunta. Heidän kokemustensa perusteella toimintaa laajennetaan ensi kevään kuluessa. Yhteisöön pääsee mukaan ainoastaan liiton kutsumana.

Sosiaalisessa mediassa tarkoitus on seurustella samaa palvelua käyttävien ihmisten kanssa. Osallistujat voivat tuottaa sisältöjä, muokata niitä, kommentoida, keskustella, jakaa aineistoja ja verkottua keskenään. Tavoitteena on luoda ympäristö, joka toimii nopeana kaveriavun ja tiedonjakelun pisteenä - ikäänkuin työpaikan kahvipöytänä.

sm

30.11.2010: Alueneuvottelukuntien sähköpostit lakkautettiin

Sivustollemme tehdyn tietomurron takia on liiton alueneuvottelukuntien sähköpostiosoitteet lakkautettu maanataina 29.11.2010. Pyydämmekin jatkossa ottamaan yhteyttä alueneuvottelukuntiin toimijoiden henkilökohtaisia sähköpostiosoitteita käyttäen. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvia häiriöitä.

sm

26.11.2010: Riipukset tekevät kauppansa – myynti jatkuu yhä

Sotiemme veteraanit -keräys jatkuu kiivaana jouluun asti. Naisten Valmiusliitto ry:n lisäksi hopeisia kokardiriipuksia ovat tilanneet myyntiin ainakin Turun ja Porin alueneuvottelukunta sekä Lappeenrannan maanpuolustusnaiset. Myös Wilma-harjoituksen henkilöstö on halunnut kantaa kortensa kekoon hyvän asian puolesta, heidän tilaamansa 20 riipusta ovat Marja-Sisko Hartikan mukaan jo lähes kaikki myyty.

– Maanpuolustusnaisille tilatut 50 riipusta saapuivat juuri, ja myynti on käynnistymässä. Naiset ovat ihastuneet tuotteeseen kovasti, Hartikka kertoi.

Sotiemme veteraanit -keräys jatkuu jouluun asti, ja riipuksia on myynnissä koko keräyksen ajan. 25 euroa maksava riipus toimitetaan pahvikuoressa, ja se on helppo antaa vaikkapa joululahjaksi. Keräyksen tuotto menee lyhentämättömänä sotiemme veteraanien hyväksi.

Riipuksen voi tilata Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukunnilta tai liiton nettisivuilta kohdasta aineisto --> myyntituotteet.

ks

25.11.2010: Osaava Nainen -messuilla kerrottiin kotivarasta ja valmiuskursseista

Naisten Valmiusliitto ry:n Turun ja Porin alueneuvottelukunta osoitti jälleen tarmokkuutensa esitellessään Turussa järjestetyillä Osaava nainen -messuilla paitsi omaa toimintaansa myös tulevia valtakunnallisia ja paikallisia kursseja.

Messuosastolle alueneuvottelukunta oli tuonut jääkaapin, joka sisälsi monenlaista kuivamuonaa, juustoa, makkaraa, juoksevaa rasvaa, mehua ja vettä. Pohjanmaalta kotoisin olevat Silja Rantala ja Katja Möttönen pysähtyivät tutustumaan jääkaapin sisältöön ja vastaamaan kyselyyn kotivarasta. Varsinkin veden riittävyys juomaksi ja ruuanvalmistukseen mietitytti heitä.

Sen paremmin Rantala kuin Möttönenkään ei ollut aikaisemmin kuullut Naisten Valmiusliitosta, mutta kiinnostuivat liiton järjestämistä kursseista. Möttösen kiinnostuksen herätti erityisesti maastotaitokurssi, koska hän itsekin harrastaa mökkeilyä.
– Erätaidoista olisi sielläkin hyötyä, Möttönen totesi.

Kaarinalainen Arja Lindlöf arveli, että vanhemmat henkilöt osaavat säveltää vähemmistäkin aineista monipuolisia ja maittavia aterioita. Hän oli ilahtunut, että Naisten Valmiusliiton toiminta on epäpoliittista.
– Saaristotaidot -kurssille voisin osallistua, koska harrastan veneilyä, Lindlöf totesi samalla kun tutustui kurssiesitteeseen.

hm/ks

23.11.2010: Anneli Taina jatkaa odotetusti puheenjohtajana

Vuodesta 2006 lähtien Naisten Valmiusliitto ry:n puheenjohtajana toiminut Anneli Taina jatkaa odotetusti toimessaan. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana työskentelevän Tainan jatkosta päätettiin liiton syyskokouksessa.

– Jo puolustusministerin tehtävässä olin tukemassa Naisten Valmiusliiton alkutaivalta, ja olen iloinen voidessani nyt toimia liiton päämäärien hyväksi puheenjohtajana. Nykyinen tehtäväni tukee myös puheenjohtajan työtä, koska varautumis- ja turvallisuusasiat ovat myös johtamani viraston vastuulla, Taina kertoi.

Yhteiskunnallisen asemansa vuoksi Tainalla onkin vahvat tiedot Naisten Valmiusliiton asioista sekä työtä auttavat laajat yhteistyöverkostot.

sm/ks

23.11.2010: ”Maanpuolustuksesta on tullut koko kansan asia”

– Naisten osaaminen kriisitilanteessa on koko kansakunnan etu, siksi on tärkeää saada koulutetut naiset kriisinajan järjestelmään. Tässä Naisten Valmiusliitolla on tärkeä rooli.

Näin totesi ministeri Elisabeth Rehn Naisten Valmiusliitto ry:n tilaisuudessa, jossa hänet julkistettiin liiton kunniapuheenjohtajaksi. Liiton puheenjohtajana Rehn toimi vuosina 1997–2002, ja totesikin olevansa toimestaan hyvin ylpeä.

Rehnin mukaan turvallisuus ja puolustus eivät ole pelkästään miesten asioita, vaan koko kansan olisi ne hyvä tuntea ja hallita. Rehnin puheenjohtajakaudella Naisten Valmiusliitto olikin valmistelemassa suunnitelmaa ja lakiesitystä naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta, ja myöhemmin Rehn oli mukana valmistelemassa lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.

– Naisten Valmiusliitolle kuuluu suuri kiitos siitä, että meidän maanpuolustuksestamme on tullut koko kansan, niin miesten kuin naistenkin asia, Rehn kiitteli, ja toivoi liitolle jatkuvaa menestystä.

sm/ks

15.11.2010: Naisille lisää johtamiskoulutusta

Naisten Valmiusliitto ry:n ensimmäinen NASTA-johtajien koulutus pidettiin Isänpäivän aattona Lahdessa. Ensi vuoden NASTA-harjoitusten johto-organisaatiot Wilma 2011:sta ja Ulappa 2011:sta oli kutsuttu koolle Hennalaan. Päivän tarkoituksena oli antaa perusteet johtaja- ja päällikkötehtävissä toimimiseen. Palautekeskustelun perusteella koulutus oli kattava paketti ja tuli tarpeeseen.

NASTA-johtajien koulutus avasi Naisten Valmiusliiton järjestämän uuden koulutusputken. Naisten mahdollisuudet kouluttautua johtamistehtäviin ovat puutteelliset ja tähän liitto on kehittänyt ratkaisua. Tuleville NASTA-harjoitusten johtajille järjestetään ensi vuoden aikana kaksi viikonloppukoulutusta, joiden myötä johtajat rakentavat osaamistaan. Johtajia kouluttamalla Naisten Valmiusliitto tähtää yhä laadukkaampien NASTA-harjoitusten järjestämiseen tulevaisuudessa.

Alustavat koulutusajankohdat ovat 2.-3.4.2011 ja 24.-25.9.2011.

sm

4.11.2010: Järjestöt ja naiset mukaan yhteiskunnalliseen varautumiseen

Naisten Valmiusliitto ry:n lokakuun lopussa järjestämässä valtakunnallisessa turvallisuusseminaarissa kuultiin jälleen turvallisuusalan asiantuntijoiden ajankohtaisia esityksiä. Turvallisuusseminaarin annista Helsingin Biomedicumilla oli nauttimassa satakunta kuulijaa. Seminaarin teema – valmiutta varautua – vastaa yhtä Naisten Valmiusliiton toimintatavoitteista. Naisten Valmiusliitto haluaa herättää naisten tietoisuutta arjen turvallisuustaitojen tarpeellisuudesta, kehittää heidän varautumiseen liittyviä valmiuksia, ja näin edistää perheiden ja yhteiskunnan varautumiskykyä.

Järjestöillä kasvava rooli varautumisessa

Kokonaismaanpuolustuksessa tärkeä rooli on paitsi julkisella sektorilla myös vapaaehtoisilla toimijoilla. Tämä tuli esille Turvallisuus- ja puolustusasiainkomitean sihteeristön pääsihteerin, eversti Aapo Cederbergin seminaariesityksessä. Cederbergin mukaan järjestöjä, kuten Naisten Valmiusliittoa, tarvitaan myös kriiseistä ja häiriötilanteista toivuttaessa.

Aluetasolla varautuessa järjestöillä on kirkon ohella tärkeä tehtävä varautumisessa. Esimerkiksi alueelliset maanpuolustuskurssit ovat järjestöjen näkökulmasta merkittäviä valmiutta ylläpitäviä keinoja. Johtaja Markku Haranne tiivisti aluehallintoviraston roolia varautumisessa: – Aluehallintoviraston turvallisuustehtäviin kuuluvat muun muassa alueellinen varautuminen ja alueellisten valmiusharjoitusten järjestäminen, sanoi Haranne Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta.

Jokaisella kunnalla tulee olla oma valmiussuunnitelmansa. Tämä ei jäänyt epäselväksi kuulijoille, kun Harjavallan kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa esitteli Harjavallan valmiussuunnitelman. Sen mukaan kunnan palvelut on turvattava myös poikkeusoloissa. Esille tuli, että haasteita valmiussuunnitelmaan liittyen riittää. Naisten Valmiusliitto pyrkii osaltaan vastaamaan kuntien tarpeisiin kouluttamalla naisia kuntien valmiusorganisaatioon.

Sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen muistutti esityksessään, että turvallinen arki on osa kokonaisvaltaista turvallisuuden tunnetta. Turvallinen arki ja asenteet turvallisuuteen lähtevät kotoa. Tätä myös Naisten Valmiusliitto haluaa muistuttaa antamallaan haasteella. Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja, ylijohtaja Anneli Taina kehottaa haasteen myötä kaikkia tarkastamaan oman keittiönsä turvallisuuden. Haaste otettiin iloiten vastaan niin yleisön kun luennoitsijoiden kesken.

ks

3.11.2010: Sotiemme Veteraanit -riipus Naisten Valmiusliitolta

Naisten Valmiusliitto on mukana tämänvuotisessa sotaveteraanikeräyksessä myymällä hopeista Sotiemme Veteraanit -riipusta. Kaunis kokardiriipus on nahkanauhassa, ja se toimitetaan pahvikantisessa kirjekuoressa, joka on helppo antaa esimerkiksi joululahjaksi vaikka sellaisenaan. Riipuksen hinta on 25 euroa, ja tuotto menee lyhentämättömänä Sotiemme Veteraanit -keräykselle. Keräys on voimassa jouluaattoon asti, ja riipusta myydään koko keräyksen ajan.

Riipuksia voi tilata liiton www-sivuilta --> Aineisto --> Myyntituotteet. Ole mukana ja auta panoksellasi Sotiemme Veteraaneja!

ks

2.11.2010: Naisten Valmiusliitto haastoi naiset turvallisuustyöhön

Naisten Valmiusliitto esitti turvallisuusseminaarissa 30.10. Suomen naisille haasteen osallistua turvallisuustyöhön. Oman panoksensa turvallisuuden eteen voi antaa tarkastamalla oman keittiönsä turvallisuuden sekä välittämällä haastetta eteenpäin. Tarkemmat ohjeet osallistumisesta löytyvät HAASTE turvallisuustyöhön -bannerin takaa.

sm

1.11.2010: Uutispalsta palvelemaan lukijoita

Naisten Valmiusliitto on tänään perustanut uuden uutispalstan, jossa julkaistaan ajankohtaisia uutisia. Uutispalstan tarkoituksena on saattaa uusi tieto nopeasti suuren yleisön tietouteen. Uutispalstan käyttöönotto on yksi näkyvä Lisää arjen turvallisuutta kaiken varalta -viestintähankkeen toimenpiteistä tiedotustoiminnan kehittämiseksi.

sm

© Naisten Valmiusliitto ry

NAISTEN VALMIUSLIITTO RY
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
p. 09 – 4056 2090