Rintamanaisten Kesäpäivät

Kuopio 8.6.2011 klo 10-15.30 Kallaveden kirkko
KUTSU
OHJELMA

Nurmijärvi 15.6.2011 klo 10-15.30 Nurmijärven seurakuntakeskus
KUTSU
OHJELMA



Naisten Valmiusliitto ry on yhdentoista valtakunnallisen liiton yhteistyöjärjestö, jonka tehtävänä on vahvistaa suomalaisten naisten mahdollisuuksia kehittää turvallisuustaitojaan ja olla mukana kokonaismaanpuolustuksen tehtävissä. Jäsenjärjestöissä toimii noin 200 000 naista.

Yksi liiton jäsenjärjestöistä on Rintamanaisten Liitto ry, jonka jäseniä ovat naiset, jotka toimivat sotien 1939-1945 aikana rintamalla ja sotatoimialueilla lottina, sairaanhoitajina, apusisarina, sotilaskotisisarina ja työvelvollisina. Tästä toiminnasta heille on myönnetty rintamapalvelustunnus, joten he ovat sotiemme veteraaneja. Rintamanaisten liiton jäsenten keski-ikä on yli 87 vuotta. Liitolla ei ole kannattajajäseniä.

Rintamanaisten Liiton vuoden kohokohtana ovat olleet vuorollaan eri puolilla Suomea järjestettävät Kesäpäivät. Tärkeintä kesäpäivissä on eri puolilta Suomea tulleiden sisarten tapaaminen, yhdessäolo ja jopa 60 vuotta vanhojen sota-aikaisten muistojen virkistäminen. Kesäpäivien ohjelmaan kuuluu päiväjuhlan lisäksi olennaisena osana ehtoollisjumalanpalvelus sekä seppelpartion lähettäminen sankarihaudalle.

Kesäpäivät olivat vuoteen 2002 asti kaksipäiväinen tapahtuma, jossa osanottajia oli 800-1200. Vuodesta 2003 vuoteen 2005 järjestettiin yksipäiväisiä alueellisia kesäpäiviä. Tapahtuman järjestäjänä oli paikallinen rintamanaisten yhdistys. Vuoden 2006 Kesäpäivän järjestelyihin saatiin Kokkolan kaupungin apua. Vuonna 2007 ei järjestetty Kesäpäivää jäsenistön korkean iän vuoksi. Naisten Valmiusliitto ry päätti vuodesta 2008 alkaen järjestää nuoremmin voimin vuosittain valtakunnalliset rintamanaisten Kesäpäivät.

Kesäpäivän järjestämisen tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille. Tavoitteena on harjoittaa naisia organisoimaan ja johtamaan suurtapahtumia sekä vastaamaan suurtapahtuman huollosta.

NASTA-HARJOITUKSET

NASTA-arkisto

© Naisten Valmiusliitto ry

NAISTEN VALMIUSLIITTO RY
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
p. 09 – 4056 2090