Kevään 2009 NASTA-harjoitus, FOUGA 2009, järjestetään Kauhavan Lentosotakoululla 24.-26.4.2009. Harjoituksen toteuttaa Naisten Valmiusliiton Vaasan alueneuvottelukunta.
Harjoitukseen voi osallistua kuka tahansa suomalainen nainen. Koulutus on peruskoulutusta eikä edellytä ennakkotietoja tai taitoja. Harjoitus koostuu kahdeksasta kurssista, joista osallistuja valitsee yhden. Valittavana ovat:
Turvallisuuspolitiikka
Päämääränä on vahvistaa osallistujan tietoutta kunnan varautumisesta ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisista asioista. Kurssilla käsitellään kunnan varautumista ja Suomen turvallisuuspolitiikkaa.
Toimintakyky kriisitilanteissa
Päämääränä on vahvistaa osallistujan valmiutta selviytyä kriisitilanteissa. Kurssilla tutustutaan tekijöihin, jotka vaikuttavat henkiseen tasapainoon, kriisinsietokykyyn ja maanpuolustustahtoon fyysisen, henkisen, sosiaalisen ja eettisen toimintakyvyn näkökulmasta.
Katuturvallisuus
Päämääränä on kehittää osallistujan valmiutta tunnistaa ja ennakoida henkilökohtaista turvallisuutta uhkaavia tekijöitä ja selviytyä niistä. Kurssilla tutustutaan katuturvallisuuden haasteisiin ja henkilökohtaisiin turvallisuusvälineisiin sekä harjoitellaan itsepuolustusta.
Kuljetus
Päämääränä on kehittää osallistujan valmiuksia toimia kuljettajana. Kurssilla harjoitellaan auton käsittelyä, huoltamista ja ajamista erilaisissa olosuhteissa sekä suoritetaan puolustusvoimien B-ajolupa.
Joukkomuonitus
Päämääränä on kehittää osallistujan valmiutta toimia muonittajana. Kurssilla tutustutaan joukkomuonituksen perusteisiin ja kenttämuonitusvälineiden käyttöön sekä suoritetaan hygieniaosaamistesti.
Kenttälääkintä
Päämääränä on antaa osallistujalle valmiuksia toteuttaa hätäensiapua maasto-olosuhteissa. Kurssilla tutustutaan ensihoitoasemaan Suomen huippuasiantuntijoiden opastuksella sekä harjoitellaan hätäensiapua ja toimintaa onnettomuuspaikalla.
Maastotaidot
Päämääränä on kehittää osallistujan valmiutta liikkua maastossa ja selviytyä luonnon olosuhteissa. Kurssilla harjoitellaan jokamiestaitoja ja suunnistusta sekä yövytään teltassa.
Ilmapuolustus tutuksi
Kurssilla keskitytään osallistujan ilmapuolustustietämyksen lisäämiseen ja syventämiseen.
Ilmoittautuminen on alkanut 1.1.2009. Ilmoittautumisohjeet oheisessa harjoituskutsussa.
Harjoituskutsu
Kauhava sijaitsee Vaasan korkeudella Pohjanmaan rautatien varrella. Matkaa Seinäjoelle on n 40 km ja Vaasaan 100 km.
Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukunnat järjestävät yhteiskyytejä harjoitukseen.
Häme:
Päijät-Hämeestä yhteiskuljetus, ota yhteyttä Maire Kärkkääseen p. 041 447 0590
Oulu:
Ota yhteyttä Maija-Liisa Tausta-Ojalaan p. 040 580 0438, toteutetaan kimppakyydeillä yksityisautoilla
Pohjois-Savo:
Yhteiskyyti järjestymässä, ota yhteyttä Irma Kärkkäiseen p. 044 277 9181
Turku ja Pori:
Ota yhteyttä Marjo Tuomarantaan p. 050 410 4697, toteutetaan kimppakyydit yksityisautoilla tai ryhmäjunalipulla
Lisätietoja harjoitukseen osallistuville (ajo-ohjeet, mitä pitää ottaa mukaan ym) harjoituskirjeessä, joka valmistuu noin kuukautta ennen harjoitusta.
Harjoituskirje